Digitoday

Valikko

Google TV tuo potkua Sony Ericssonille?

Hakukoneyhtiö Googlen viime viikolla esitelty tv-hanke voi avata uusia mahdollisuuksia matkapuhelinvalmistaja Sony Ericssonille, arvioi ruotsalainen verkkolehti E24.

E24 muistuttaa, että Sony Ericsson on käyttänyt monissa uusissa älypuhelimissaan Googlen Android-mobiilialustaa, jolle myös Google TV -ohjelmisto perustuu.

Ruotsalaisen Ericssonin ja japanilaisen Sonyn yhteisyritys hyötyy myös omistajistaan. Googlen esitellessä uutuuttaan Sony kertoi tuovansa ensimmäiset Google TV:llä varustetut televisiot markkinoille syksyllä.

E24:n mukaan kännykkäfirmalle avautuukin nyt mahdollisuus kytkeä puhelimensa aiempaa tiukemmin Sonyn tuotteisiin.

Sonyn elektroniikkatuotteiden ja matkapuhelinten tiukemmasta sitomisesta toisiinsa on puhuttu kännykkäfirman perustamisesta lähtien vuodesta 2001. Toistaiseksi integraatio on jäänyt kuitenkin vähäiseksi. Sen sijaan yhteisyritys on hyödyntänyt Sonyn brändejä, kuten Walkmania ja Cyber-shottia.

Helmikuussa Sony Ericssonin toimitusjohtaja Bert Nordberg kertoi, että kännykkävalmistaja aikoo julkistaa kuluvana vuonna laitteita, joita voi käyttää yhdessä Sonyn viihde-elektroniikan kanssa. Nordberg kertoi laitteiden voivan toimia yhdessä siten, että Sonyn televisio toimisi näyttönä puhelimen nettiselainta käytettäessä.

Sony Ericssonin hallituksen puheenjohtaja, Sonyn konsernijohtaja Howard Stinger ilmaisi puolestaan Mobile World Congress -messuilla Barcelonassa tukensa yhteisyritykselle. Stinger puhui tuolloin yhtiöiden välisen yhteistyön tiivistämisestä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    5. 5

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    6. 6

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    7. 7

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    8. 8

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    10. 10

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    4. 4

      Ruotsin suurlähetystö vastasi Donald Trumpille Twitterissä

    5. 5

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    6. Näytä lisää