Digitoday

Valikko

Mysteeripeli sai 400 000 euron rahoituksen

Suomalainen pelien ja mediabrandien pääomarahasto Mediatonic teki ensimmäisen sijoituksensa. Yhtiö antoi 400 000 euroa helsinkiläisen Recoil Gamesin PS3-konsolipeliin. Sijoituskuvio poikkeaa totutusta.

Uusi suomalainen pääomarahasto Mediatonic rahoittaa yhdessä "merkittävän kansainvälisen kustantajan ja jakelijan" sekä ja yhtiön nykyisten sijoittajien kanssa Recoil Gamesin uuden konsolipelin.

Mediatonic Fund rahoittaa pelin tekijänoikeuksien luomista ja pelin tekemistä 400 000 eurolla. Tiedotteen mukaan peli julkaistaan PlayStation 3 -konsolille. Myynti ja jakelu toteutetaan digitaalisesti.

– Tämän uuden oman ip:mme tekemisen myötä käynnistyy Recoilin uusi vaihe. Tavoitteemme on saada aikaan premium downloadable -markkinaan hittituote, Recoil Gamesin toimitusjohtaja ja perustaja Samuli Syvähuoko sanoo.

Sijoituskuvio on poikkeava. Mediatonic ei sijoita Recoiliin, eikä tule osakkeenomistajaksi. Sen sijaan tuotto muodostuu pelin myyntituotoista tulevista rojalteista.

– Minusta on hienoa, että Suomessa on olemassa tällainen uusi toimija. Tämä on uudenlainen tapa lähteä rakentamaan uusia ip:itä, oli kyseessä sitten peli tai jokin muu formaatti, Syvähuoko lisää.

Onko kyseessä
Rochard?

Tuotteen ennakkojulkistus tapahtuu myöhemmin tänä vuonna kansainvälisen kustantajan toimesta, joten tässä vaiheessa Recoil ei tiedota tuotteen sisällöstä tarkemmin.

Samuli Syvähuoko kieltäytyi kertomasta, onko mysteeripeli sama, joka paljastui vahingossa toukokuussa. Avekin tukirahalista kertoi, että Recoil on kehittämässä avaruushenkistä toimintaseikkailua nimeltä Rochard.

Recoil on laittanut esikoispelinsä Earth No Moren jäihin. Syvähuoko ei sanonut, onko tämä peli kenties muuttunut matkan varrella Rochardiksi. Syvähuoko toteaa vain, että Recoililla on mahdollisesti käynnissä useampia peliprojekteja kuin vain yksi.

PS3-pelin tuoteoikeudet jäävät Recoilille. Mikäli pelin ensimmäinen julkaistu versio onnistuu myynnillisesti, tarkoitus on laajentaa tuotetta toisille alustoille ja mediakanaville.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    4. 4

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. 6

      Europolin joulukalenteri poiki ensimmäisen pidätyksen – poliisi sai yleisövihjeen kahvilan kokista

    7. 7

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Presidentti Niinistö keskusteli Donald Trumpin kanssa – Trump: Suomalaiset ovat hienoa kansaa

    10. 10

      Nuori äiti julkaisi suloisen kuvan itsestään ja pojastaan – kuva ei kerro kaikkea: Mukana totuudenmukainen viesti lapsista haaveileville

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    6. 6

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    7. 7

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    8. 8

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    10. 10

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Lahden MM-kisojen suomalaistoivo sai iltapäivällä todella ikäviä uutisia – ”Ärräpäät lentelivät”

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Kyläilijä söi lasten kalenterisuklaat – Vauva.fi:ssä roihahti uskomaton keskustelu

    4. 4

      Venäläislehti: Suomesta operoitiin kymmenien miljoonien eurojen laitonta asekauppaa

    5. 5

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    6. Näytä lisää