Digitoday

Valikko

12. vakooja löytyi Microsoftilta

Yhdysvalloissa kiinni jääneen venäläisen vakoojaringin 12. jäsen työskenteli Microsoftin pääkonttorissa Redmondissa.

Venäjän vakoilijana Yhdysvalloissa pidätetty Aleksei Karetnikov, hieman yli 20-vuotias Venäjän kansalainen, työskenteli Microsoftilla ohjelmistotestaajana noin yhdeksän kuukauden ajan.

Karetnikov on jo 12. jäsen venäläisessä vakoilurenkaassa, jonka Yhdysvaltojen viranomaiset paljastivat heinäkuun alussa.

Joukon kymmenen muuta ovat jo tunnustaneet vakoilun, ja Yhdysvallat vaihtoi heidät Wienissä neljään Yhdysvalloille vakoilleeseen Venäjän kansalaiseen 9. heinäkuuta.

Vakoojien tarkoituksena oli soluttautua lähelle Yhdysvaltojen poliittista johtoa.

Karetnikov ei ole ainoa vakooja, joka hakeutui ohjelmistoalalle. Donald Heathfieldiksi esittäytynyt mies yritti saada texasilaisen Stratfor-yhtiön käyttämään kehittämäänsä ohjelmaa. Heathfield paljastui myöhemmin vakoojajoukon jäseneksi, jonka oikeaksi nimi on Andrei Bezrukov.

– Epäilemme, että jos olisimme käyttäneet ohjelmaa, palvelimemme olisivat syöttäneet tietoa Moskovaan, kertoo Stratforin toimitusjohtaja George Friedman.

– Emme tienneet kuka hän oli. Olemme raportoineet tapahtumasta FBI:lle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. 6

      Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

    7. 7

      Äiti taisteli poikansa puolesta: 21 vuotta sitten teloitettu todettiin syyttömäksi

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    10. 10

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    3. 3

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    4. 4

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    5. 5

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    10. 10

      HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Vanha teoria Bodomin murhista nousi taas tapetille – ”Se oli meidän kaikkien käsitys”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poika ilmestyi kahden aseen kanssa kouluun Utahissa – vanhempien neuvokas toiminta esti mahdollisen kouluampumisen

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Trump kommentoi puhelinkeskustelua Taiwanin presidentin kanssa – teki mielenkiintoisen vertauksen

    4. 4

      5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

    5. 5

      Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

    6. Näytä lisää