Digitoday

Valikko

Apple esitteli uuden iPod-malliston ja tv-laitteen

Laitevalmistaja Apple esitteli keskiviikkona illalla Suomen aikaa uuden iPod-malliston. Lisäksi yhtiö kertoi kahdesta uudesta ohjelmistopäivityksestä. Toinen lisää ominaisuuksia iPodiin ja iPhoneen. Toinen päivitys sen yhdistää iPadn langattoman printterin.

Keskiviikkona San Franciscossa pitämässään lehdistötilaisuudessa Applen toimitusjohtaja Steve Jobs esitteli uuden iPod malliston. Yhtiö näytti kuvia uudesta iPod Nanosta, jossa ei ole lainkaan näppäimiä, vaan kosketusnäyttö.

Malliuudistuksen lisäksi Apple julkisti kokonaan uuden version iPod touch -soittimesta, joka on kuin kesäkuun lopussa julkaistettu iPhone 4 –puhelin, mutta ilman puheluominaisuutta. Kuten odotettiin, uudessa iPhone touchissa on aiempaa mallia tarkempi Retina-näyttö. Sillä voi myös valokuvata ja ottaa videota.

Myös iPod Shufflesta esiteltiin uudistettu malli.

Lisäksi Jobs julkisti ensi viikolla iPhonelle ja iPodille saataville tulevan iOS 4.1:n, joka mahdollistaa muun muassa televisio-ohjelmien katselun, HDR-valokuvat ja HD-videon tallennuksen.

Apple antoi myös ennakkotietoa lokakuussa julkistettavasta iOS 4.2:sta. Se on Jobsin ennen kaikkea iPadille, johon se mahdollistaa langattoman printtaamisen.

Steve Jobs esitteli myös uuden version televisioon liitettävästä Apple TV -laitteesta. Laitteella voi vuokrata hd-tasoisia elokuvia iTunes -palvelusta. Lisäksi voi vuokrata ABC- ja Fox-kanavien televisio-ohjelmia.

Myös iTunes-ohjelmisto sai yhteisöllisiä omaisuuksia. Palvelussa voi esimerkiksi kerätä ystävälistoja, suositella kappaleita ja kirjoittaa viestejä ja kommentteja. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    6. 6

      Nokian tapon yritys: Sängyn alta löytynyt 17-vuotias uhri kriittisessä tilassa – ”Tällä hetkellä tyttöä ei voi missään tapauksessa kuulla”

    7. 7

      Emily Ratajkowskin, 25, alastonkuvat vuotivat julkisuuteen – hakkeri anasti kohukaunottaren intiimit otokset

    8. 8

      Tamburiinijumppa, kylmä lusikka, avopöntöt, laulukoe ja 17 muuta koulutraumaa

    9. 9

      Muistatko missä kävit eilen tai viime viikolla? Yksi verkkosivu tietää kaiken

    10. 10

      Maria Veitola ihmettelee Saara Aallon ja Meri-rakkaan suhteen työnjakoa – Saara tuo rahat, Meri hoitaa kodin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    5. 5

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    6. 6

      Nokian tapon yrityksestä epäilty 18-vuotias valehteli poliisille: kengät eteisessä herättivät huomion – ”Tyttö on edelleen sairaalassa”

    7. 7

      Taistelu potilaiden oikeuksista: Parantumattomasti sairas Jari, 54, aikoo vaarantaa terveytensä, jos hallitus ei peru päätöstään

    8. 8

      JVG oli kolmella abiristeilyllä peräkkäin – VilleGalle, 29, huomannut muutosta nuorison käytöksessä

    9. 9

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena Ahti-Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    10. 10

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    7. 7

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

    2. 2

      Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

    3. 3

      Poliisi Sastamalan kaksoissurmasta: Tekoa edelsi perheriita

    4. 4

      Näin suomalainen mies putoaa työelämästä – ”Ajatellaanko todella, että ihmiset haluavat elää tuilla?”

    5. 5

      Tiesitkö tällaisen vakuutuspykälän olemassaolosta? – ”Yleinen väärinkäsitys”

    6. Näytä lisää