Digitoday

Valikko

Uusi Halo paukutti Microsoftille 200 miljoonaa taalaa

Microsoftin uusi pelijulkaisu Halo: Reach toi yhtiön kassaan yhdessä vuorokaudessa yli 200 miljoonaa dollaria.

Tiistaina myyntiin tullut tieteisammuskelu Halo: Reach on vuoden toistaiseksi suurin viihdejulkaisu Yhdysvalloissa, Microsoft laskee. Peli tuotti avauspäivänään Yhdysvalloissa ja Euroopassa yhteensä yli 200 miljoonaa dollaria eli päälle 154 miljoonaa euroa.

– Halo: Reach on suurin peli, minkä Microsoft on koskaan julkaissut ja sen avaus on jo lyönyt jokaisen tämän vuoden peli-, elokuva- ja viihdeavauksen, Microsoft Game Studiosin johtaja Phil Spencer toteaa.

Microsoft ei eritellyt Yhdysvaltojen ja Euroopan myyntilukuja. Kun edeltävä Halo 3 tuli myyntiin vuonna 2007, sen avauspäivän myynti oli pelkästään Yhdysvalloissa 170 miljoonaa dollaria.

Suomessa pelimyyntiä kahden viikon välein mittaava Figma ry odottaa Halo: Reachista melkoista hittiä, mutta paikalliset mieltymykset pitää myös muistaa. Esimerkiksi vuosittaiset NHL-pelit ovat aina kova sana.

– Kyllä Halo: Reach tulee olemaan Xboxin seuraavalla pelilistalla korkealla ja ihan varmasti menee listan kärkeen. Mutta on vielä hyvin vaikea veikata, miten se pärjää koko vuoden pelitilastossa, Figman toiminnanjohtaja Riku Olkkonen sanoo.

Uusi Halo menee todennäköisesti Microsoftin aiemmin julkaiseman Alan Waken ohi Suomessakin. Remedyn tekemää Alan Wakea pidetään Suomen kautta aikojen suurimpana viihdetuotantona.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    2. 2

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    5. 5

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    6. 6

      Onko tässä kaikkien aikojen kummallisimmat aplodit? Somessa riemastuttiin – katso Nicole Kidmanin outo tapa taputtaa

    7. 7

      Oscar-skandaalin syy selvisi – äänet laskenut firma myönsi ison virheen

    8. 8

      Matt Damon kärvisteli koko Oscar-illan Jimmy Kimmelin kiusoittelun kohteena – taustalla yli 10 vuotta jatkunut ”riita”

    9. 9

      Poikaporukka mukiloi alaikäisen sairaalaan kauppakeskuksessa Joensuussa

    10. 10

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    4. 4

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    10. 10

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    2. 2

      Kommentti: Aikku Saarisen syrjäyttäminen MM-kympiltä oli virhe – päävalmentaja tappoi haaveen tylysti

    3. 3

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    4. 4

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    5. 5

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    6. Näytä lisää