Digitoday

Valikko

Ennuste: Android kohoaa kärkeen kesällä

Android-käyttöjärjestelmä ohittaa ensi vuoden toukokuussa iPhonen käyttöjärjestelmän ja elokuussa Symbianin, ennustaa sivulatauksia tutkinut teknologiatoimittaja QAim.

Android on noussut tänä vuonna vauhdikkaasti mobiilipalveluiden aktiivikäyttäjien suosioon, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta.

Suomalainen mobiilipalveluiden mittaus- ja analytiikkateknologian toimittaja QAim tutki eri käyttöjärjestelmien markkinaosuuden kehittymistä mobiilipalveluiden sivulatauksissa Pohjoismaissa tämän vuoden aikana.

Heinäkuun puolivälin jälkeen Android on kasvattanut sivulatausten perusteella markkinaosuutta lähes viisi prosenttia. QAim ennustaa, että jos Androidin suosion kasvu jatkuu nykyistä tahtia, Android ohittaa iPhonen käyttöjärjestelmän toukokuussa ja Symbianin elokuun loppuun mennessä.

Vielä tammikuun lopussa Androidin osuus oli 0,83 prosenttia. Symbian oli markkinajohtaja 47,91 prosentin osuudella ja iPhone markkinakakkonen 31,92 prosentin osuudella.

Android ohitti Sony Ericssonin toukokuun lopulla ja Nokian Series –käyttöjärjestelmän heinäkuun alussa.

Lokakuun puolivälissä Android oli kasvanut markkinakolmoseksi 9,85 prosentin osuudella. Symbian oli markkinajohtaja 45,43 prosentin ja iPhone markkinakakkonen 27,8 prosentin osuudella.

QAimin toimitusjohtaja Janne Aalto näkee, että mobiilipalveluiden käytön räjähdysmäinen kasvu on samalla hidastanut vanhempien käyttöjärjestelmien suosion hiipumista. Tutkitulla ajanjaksolla sivulataukset tuplaantuivat.

– Syksyllä Symbianin osuus on jopa hieman kasvanut, koska markkinoille on tullut uusia Symbian-laitteita.

Aaltoa kiinnostaa nähdä, miten Nokian uudet älypuhelimet vaikuttavat Symbianin suosioon ja miten tabletit vaikuttavat Androidin ja iPhonen markkinaosuuksiin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. 6

      Lotta Näkyvä kertoo isänsä Aki Hintsan viime hetkistä: ”Kun huomasin hänen luovuttaneen, meni kaksi päivää ja se oli siinä”

    7. 7

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    8. 8

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    9. 9

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    10. 10

      Tämän kenkätrendin hyväksyy suomalainen tallaajakin – mukavaa ja käytännöllistä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    6. 6

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    7. 7

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    8. 8

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    2. 2

      Suomen tähtihiihtäjien hyytävät välit paranivat vuosien jälkeen – Aino-Kaisa Saarinen kertoo syyn

    3. 3

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    4. 4

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    5. 5

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    6. Näytä lisää