Digitoday

Valikko

Voihan vuokondensaattori: Windows täytti 25 vuotta

Vuonna 1985 ihmeteltiin aikakoneeksi muutettua DeLoreania ja hoilattiin We Are the Worldin tahdissa. Kesti kuitenkin vähän aikaa, ennen kuin maailman tietokoneet alkoivat palvella samana vuonna ilmestyneen Windowsin tahdittamina.

Lauantaina tuli kuluneeksi 25 vuotta Windows 1.0:n julkaisusta. Microsoftin avaus graafiseen käyttöliittymään perustuvissa käyttöjärjestelmissä tuli myyntiin pc-koneille 20. marraskuuta 1985.

Muutama kuukausi aiemmin Commodore oli esitellyt maailmalle Amiga-nimisen tietokoneen. Siinä missä Amigan nousu ja tuho näyteltiin noin vuosikymmenessä, porskuttaa Windows edelleen. Käyttöjärjestelmä on nykyään noin 90 prosentissa maailman pc:istä.

Pahoja
muistoja?

Microsoft ei ole merkkipäivää juuri huomioinut. Sitä ei rummuteta yhtiön uutissivuilla eikä virallisissa blogeissa. Syytä juhlintaan olisi, sillä toisin kuin Vista, viimeisin versio Windows 7 myy hyvin, eikä Windowsin jatkumolle näy loppua. Windows 8 on tekeillä ja saattaa ilmestyä noin kahden vuoden päästä.

Ehkä Microsoft ei halua muistella, että Windows 1.0 tuli myöhässä markkinoille ja floppasi. Applen Macintoshin graafista käyttöliittymää muistuttavaa Windowsia piti myös rajoittaa, etteivät yhtäläisyydet menisi liian pitkälle. Siksi ensimmäinen Windows ei Wikipedian mukaan tukenut päällekkäisiä ikkunoita.

Pilvessä ja
kännykässä

Windowsiin on muutenkin halki vuosien liittynyt viharakkaussuhde. Jokainen käyttökerta jännittää vähän: Mitä jos Windows ei käynnistykään? Olo on kuin elokuvassa Back to the Future vuodelta 1985, kun Marty McFly istuu turhautuneena oikuttelevassa DeLoreanissaan yrittäessään kohti tulevaisuutta.
 
Kuten elokuvien ihmeauto, on Windowskin palvellut uskollisesti halki aikojen. Monien päivittäinen elämä työssä tai vapaa-ajalla perustuu pitkälti Windowsin toimintaan.

Tulevaisuudessa Windows on myös entistä enemmän pilvessä, kuten Microsoft on alkanut hahmottaa Windows Azuren avulla. Käyttöjärjestelmän kohtalo matkapuhelimissa sen sijaan kysyttää. Edeltäjiensä sukellusta seuraava Windows Phone 7 on vasta tullut markkinoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. 6

      Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

    7. 7

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    8. 8

      Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

    9. 9

      Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

    10. 10

      Istanbulin pommit räjähtivät 45 sekunnin sisällä – 29 kuolonuhria, suurin osa poliiseja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    2. 2

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    5. 5

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    6. 6

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    9. 9

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    10. 10

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    5. 5

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    8. 8

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    9. 9

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    10. 10

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

    2. 2

      Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

    3. 3

      Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

    4. 4

      Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

    5. 5

      Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

    6. Näytä lisää