Digitoday

Valikko

Maahanmuuttovirasto pyrkii eroon papereista

Maahanmuuttoviraston suurhanke, sähköinen asiankäsittelyjärjestelmä, on vihdoin otettu käyttöön. Hakemusten jättö internetissä ei kuitenkaan vielä onnistu.

Maahanmuuttovirasto on ottanut käyttöön kaikkinensa kymmenen miljoonaa euroa maksavan UMA-järjestelmän. Kirjainlyhenne tulee sanoista ulkomaalaisasiain sähköinen asiankäsittelyjärjestelmä.

Uudella järjestelmällä virasto korvaa nykyisen ulkomaalaisrekisteriin pohjautuvan asiankäsittelyn. Ensimmäisessä vaiheessa tulee käyttöön sähköisen asiankäsittelyn työjonojen ja työnkulkujen hallinta. Esimerkiksi ulkomaan edustustoon jätetyt hakemukset siirtyvät nyt sähköisesti Suomeen käsiteltäväksi.

Järjestelmän toinen vaihe otetaan näillä näkymin käyttöön alkuvuonna 2011. Silloin virasto pääsee kokonaan eroon papereista, ja esimerkiksi oleskelulupaansa uusiva asiakas pystyy jättämään hakemuksen sähköisesti verkkopalveluun ja seuraamaan oman asiankäsittelynsä vaiheita verkkosivulta.

Tehoa vähemmällä
työvoimalla

UMA on ulkomaalaisprosesseihin osallistuvien viranomaisten ja sidosryhmien yhteinen työväline ja sillä on yhteensä yli 10 000 käyttäjää. Järjestelmää käytetään useassa eri ministeriön alaisessa hallinnossa, kuten poliisissa, rajavartiolaitoksella ja edustustoissa ympäri maailmaa.

Maahanmuuttovirastossa uuden tietojärjestelmän uskotaan lyhentävän käsittelyaikoja, parantavan asiakaspalvelua ja tuovan merkittäviä kustannussäästöjä.

Resurssipulan kanssa kamppaillut Maahanmuuttovirasto päättää muun muassa turvapaikoista ja oleskeluluvista. Viime aikoina ruuhkaa ovat aiheuttaneet somalialaisten perheenyhdistämishakemukset.

UMAn tuomat kustannussäästöt eivät tarkoita uuden työvoiman palkkaamista, koska valtion laajempi tuottavuusohjelma edellyttää väen vähentämistä.

Järjestelmä
vuoden myöhässä

Järjestelmän piti tulla käyttöön jo viime vuonna. Maahanmuuttoviraston mukaan viivästyksen syynä oli laadunvarmistus. Virasto ei halunnut ottaa käyttöön mahdollisesti keskeneräistä tai huonon käyttökokemuksen omaavaa järjestelmää. Tietotekniikasta haluttiin toimivaa heti avauksessa.

Järjestelmän toimittaa Accenture.

Viraston mukaan sähköistys ei tarkoita perinteisen asiakaspalvelun supistamista. Virastossa tiedetään, että kaikki maahanmuuttajat eivät välttämättä ole sinut sähköisen asioinnin kanssa, vaan haluavat olla tekemisissä suoraan ihmisten kanssa. Itsepalveluasteen merkittävä nostaminen on kuitenkin tavoitteena.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. 6

      Madonna kohahdutti räjäytyspuheilla – Trumpin vastaisissa mielenosoituksissa nähtiin liuta julkkiksia

    7. 7

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    8. 8

      Näin syntyy Markus Hännikäisen uran ensimmäisen NHL-maali

    9. 9

      Marjaana Lehtinen Miss Plus Size -kilpailun voittoon – kurvikaunottaren sensuellit alusvaatekuvat herättivät ihastusta jo ennen finaalia

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    5. 5

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    6. 6

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    7. 7

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    8. 8

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    9. 9

      Poliisi sai sarjahukuttajan kiinni Joensuussa

    10. 10

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Ilmatasku biljardihuoneessa, ravintona Nutellaa – näin 3 pientä lasta selviytyivät lumivyöryn hautaamassa hotellissa

    2. 2

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    3. 3

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    4. 4

      Patrik Laine sai uuden sydänystävän – ”Joidenkin kanssa klikkaa paremmin”

    5. 5

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    6. Näytä lisää