Digitoday

Valikko

Esko Ahon alainen lähtee Nokiasta AMD:lle

Matkapuhelinvalmistaja Nokian yhteiskuntasuhteista Kiinassa vastannut johtaja David Tang jättää yhtiön tammikuun lopussa. Tang siirtyy puolijohdevalmistaja AMD:n leipiin.
– Tämä on ollut hänen henkilökohtainen päätöksensä, että hän haluaa nähdä elämää Nokian ulkopuolella, Nokian tiedottaja Henna Pelkola sanoo Taloussanomille.

AMD on maailman toiseksi suurin tietokoneissa käytettävien x86-suorittimien valmistaja puolijohdejätti Intelin jälkeen. Markkinatutkimusyhtiö iSupplin mukaan AMD oli maailman yhdeksänneksi suurin puolijohteiden valmistaja viime vuonna, kun mittariksi otetaan liikevaihto.

AMD:n lehdistötiedotteen mukaan Tang aloittaa yhtiön Kiinan toimintojen johtajana helmikuun alussa. Tehtävää aiemmin hoitanut Karen Guo jättää AMD:n vuodenvaihteessa.

– Nyt on loistava hetki aloittaa AMD:llä. Yhtiöllä on erilaisia tuotteita, kunnioitusta herättävä tuotesuunnitelma ja maailmanluokan asiakkaita, Tang hehkuttaa puolijohdevalmistajan tiedotteessa.

Tang aloitti Nokian palveluksessa vuonna 2004. Hän on työskennellyt erilaisissa johtotehtävissä. Nykyisessä tehtävässään Tang on raportoinut koko Nokia-konsernin yhteiskuntasuhteista vastaavalle johtajalle Esko Aholle.

  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

    4. 4

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    5. 5

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    6. 6

      Matti Nykänen suivaantui kovaa tekstiä Janne Ahosesta laukoneelle norjalaistähdelle – ”Norjalaiset ovat ennenkin puhuneet p**kaa”

    7. 7

      Saarinen ja Niskanen hiihtivät parisprintin MM-loppukilpailuun

    8. 8

      ”En tajunnut” Little Mixin laulajalle kävi kiusallinen vaatemoka – nopeasti poistettu kuva leviää yhä

    9. 9

      Tiesitkö kikasta? Näin saat vähennettyä nastarenkaiden tuottamaa rengasmelua – jopa täysin ilmaiseksi

    10. 10

      Patrik Laine sai alleen 560-hevosvoimaisen ”pedon” – maksaisi Suomessa lähes 200 000 euroa!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    4. 4

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: MM-kisojen suorassa lähetyksessä tehtiin käsittämätön ratkaisu – nyt pelisilmä käyttöön, Yle!

    2. 2

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    3. 3

      Perussuomalaiset: Terhi Kiemungin potkujen taustalla tiliepäselvyyksiä

    4. 4

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    5. 5

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    6. Näytä lisää