Digitoday

Valikko

Sosiaalista journalismia

Kolumni
Sosiaalisessa mediassa vastuu on lukijalla. Kirjoittajien pitäisi hallita journalismin perusteet, kirjoittaa Jyrki J. J. Kasvi.

Koulussa opetellaan ensimmäiseksi lukemaan ja kirjoittamaan, sillä ilman luku- ja kirjoitustaitoa ei selviä koulussa eikä elämässä.
Tietoyhteiskunnan lukeminen ja kirjoittaminen edellyttää kuitenkin uusia valmiuksia, joita äidinkielen tunneilta ei välttämättä saa.

Television läpimurron myötä alettiin puhua medialukutaidosta, mutta sen lähtökohtana on, että ihmiset ovat edelleen lukijoita, katsojia ja kuulijoita, median passivisia kuluttajia. Sosiaalisessa mediassa ihmiset ovat kuitenkin paitsi aktiivisia lukijoita myös aktiivisia kirjoittajia, sisältöjen tuottajia.

Aktiivinen lukeminen korostaa lukijan vastuuta. Vaikka perinteisiä tiedotusvälineitä moititaan usein, niiden toiminta perustuu kuluttajien luottamukseen. Lukijat ja katsojat luottavat siihen, että viime kädessä päätoimittaja on oikeudessa vastaamassa julkaisemansa sisällön todenmukaisuudesta ja riippumattomuudesta.

Sosiaalinen media on sen sijaan subjektiivista, ja sisältöjen oikeellisuuden ja riippumattomuuden arviointi on lukijoiden arvostelukyvyn varassa. Sosiaalisessa mediassa lukijoiden luottamus onkin kirjoittajan tärkeintä pääomaa. Ihmiset oppivat pian, kenen kirjoituksiin voi luottaa, ja kuka suoltaa nettiin pelkkiä harhaisia kaunojaan.

Medialukutaidon rinnalle tarvitaan mediakirjoitustaitoa. Lukijoidensa luottamuksen ansaitakseen kirjoittajien on arvioitava lähteidensä luotettavuutta, tasapainoiltava sananvapauden ja yksityisyyden suojan välillä, tunnettava sananvapauden rajoitukset, suojattava luottamuksellisia lähteitään ja käytettävä sitaattioikeuttaan tekijänoikeuksia loukkaamatta.

Käytännössä jokaisen peruskoulunsa käyneen suomalaisen tulisi siis hallita journalismin perusteet ja tuntea Journalistin ohjeet. Ainakin siihen asti, kun saamme yleisesti hyväksytyt sosiaalisen median ohjeet.

Kirjoittaja:

ITviikon kolumnisti Jyrki J.J. Kasvi on Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus Tieken tutkimus- ja kehittämisjohtaja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    5. 5

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    6. 6

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    7. 7

      EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

    8. 8

      Tuottaja Iiro Seppänen on asunut viimeiset kolme vuotta hotelleissa

    9. 9

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    10. 10

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    7. 7

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    8. 8

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    9. 9

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    10. 10

      Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    2. 2

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    3. 3

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    4. 4

      Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

    5. 5

      Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

    6. Näytä lisää