Digitoday

Valikko

Analyytikko: Markkinat huutavat Nokialta Meego-uutisia

Nokialta odotetaan ensi viikolla heikentynyttä tulosta, kun yhtiö kertoo loka–joulukuun lukunsa. Suurin kiinnostus kohdistuu siihen, miten Nokian älypuhelimet ja erityisesti N8 ovat pärjänneet taistelussa Applen iPhonea vastaan. Myös Meego-uutisia alkaisi olla jo lähes pakko saada – ainakin sijoittajien mielestä.


Matkapuhelinvalmistaja Nokian odotetaan kertovan vuodentakaista heikommasta loka–joulukuun tuloksesta ensi torstaina.

Analyytikot kuitenkin uskovat, että syvin kuoppa ohitettiin jo kolmannella neljänneksellä. Kiinnostus kohdistuu perinteisten markkinaosuuksien ja keskihintojen kehityksen ohella uuden N8-älypuhelimen myyntiin. Yhtiöltä odotetaan myös ensimmäisiä arvioita alkaneesta vuodesta.

– Loppuvuoden 2010 osalta päällimmäisenä kysymyksenä on se, miten uudet älypuhelimet ovat myyneet ja näistä erityisesti lippulaivamalli N8. Nokian markkinaosuus on ollut laskussa jo useamman neljänneksen ajan. Nyt nähdään, millaisen otteen Nokia on pystynyt näillä laitteilla saamaan, onko markkinaosuus mahdollisesti kääntynyt nousuun tai vakiintunut, sanoo FIM:n analyytikko Michael Schröder.

Uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa 30 analyytikkoa ennakoi Nokian laimennetun osakekohtaisen tuloksen ilman kertaeriä (ei-IFRS) jäävän 0,18 euroon loka–joulukuussa. Jos ennuste osuu oikeaan, tulos heikkenee vuotta aiemmasta, mutta kohenee edelliseen neljännekseen verrattuna.

Kyseessä on analyytikoiden ennusteiden mediaani eli keskimmäisin arvio. Myös muut jutussa esiintyvät ennusteet ovat mediaaneja. Pessimistisin arvio osakekohtaisesta tuloksesta on 0,13 euroa ja optimistisin 0,22 euroa.

Edellisvuoden viimeisellä neljänneksellä osakekohtainen tulos oli 0,25 euroa. Viime vuoden kolmannella neljänneksellä heinä–syyskuussa tulosta kertyi 0,14 euroa osaketta kohden.

Myös tuloksen ennen veroja sekä liikevoiton arvioidaan heikentyneen vuotta aiemmasta. Analyytikot odottavat, että puhelinjätti kertoo tehneensä 978 miljoonan euron tuloksen ennen veroja. Vuotta aiemmin tulosta ennen veroja (ei-IFRS) syntyi 1395 miljoonaa ja edeltävällä neljänneksellä 552 miljoonaa euroa.

Liikevoiton analyytikot odottavat kutistuneen 958 miljoonaan vuotta aiemmasta (ei-IFRS) 1473 miljoonasta eurosta. Edeltävällä neljänneksellä Nokia keräsi 634 miljoonan euron liikevoiton.

Maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan liikevaihdon uskotaan sen sijaan kasvavan. Analyytikot arvioivat, että liikevaihto nousi 12,4 miljardiin euroon. Vuotta aikaisemmin sitä kertyi liki 12 miljardia ja heinä–syyskuussa 10,3 miljardia euroa.

Kolmannen vuosineljänneksen tuloksen yhteydessä Nokia arvioi laite- ja palveluyksikön liikevoittoprosentin (ei-IFRS) asettuvan 10–12 prosentin haarukkaan vuoden viimeisellä neljänneksellä, kun vuotta aiemmin liikevoittoprosentti oli 12,3.

Laite- ja palveluyksikön loka–joulukuun liikevaihdon Nokia puolestaan ennakoi asettuvan 8,2–8,7 miljardin euron haarukkaan, kun vuotta aiemmin sitä kertyi 8,2 miljardia euroa.

Nokia nosti lokakuussa arviotaan maailman viime vuoden matkapuhelinmyynnistä. Yhtiö arvioi, että myynti kasvaa yli 10 prosenttia edellisvuodesta. Aiempi arvio oli, että myynti kasvaa noin 10 prosenttia.

Samalla Nokia alensi arviotaan markkinaosuudestaan maailman matkapuhelinmyynnistä viime vuonna. Nokia arvioi nyt, että sen osuus kappalemääräisestä myynnistä laskee hieman. Yhtiön tavoitteena oli aiemmin, että markkinaosuus pysyisi vuoden 2009 tasolla eli 38 prosentissa.

Arvionsa matkaviestinmarkkinoiden euromääräisestä osuudesta Nokia piti ennallaan ja katsoo, että se on hieman alempi vuonna 2010 vuoteen 2009 verrattuna.

Myytiinkö N8:aa
kaksi miljoonaa kappaletta?


Uuden N8-älypuhelimen myyntimäärät kiinnostavat myös pankkiiriliike Öhmanin analyytikkoa Helena Nordman-Knutsonia. Hän arvioi, että lokakuussa myyntiin tulleella uutuusmallilla on ollut hyvät mahdollisuudet ottaa markkinaosuuksia keskihintaisten älypuhelimien luokassa joulukaupassa, koska kilpailijoista esimerkiksi Samsungilla tai Sony Ericssonilla ei ollut uusia malleja.

– Jos N8:n myynti jää alle kahteen miljoonaan kappaleeseen, se on huono tulos, Nordman-Knutson sanoo.

Älypuhelinten keskihintojen hän arvioi kääntyneen loppuvuonna nousuun.

– Riittää, että Nokia myy pari miljoonaa N8:aa, että älypuhelinten keskihinta nousee edeltävästä neljänneksestä kymmenisen euroa noin 145 euroon.

Kaikkien Nokian matkaviestinten keskihinnan Nordman-Knutson ennustaa joko pysyneen heinä–syyskuun tasolla 65 eurossa tai laskeneen pari euroa "koska se aina neljännellä neljänneksellä laskee kolmannesta neljänneksestä".

"Meego-uutisia
pakko saada"



Nordman-Knutson kiinnittää huomiota puhelinten lyhentyneeseen elinikään, mikä on seurausta kovasta kilpailutilanteesta. Varsinkin älypuhelimissa puoli vuotta sitten myyntiin tullut puhelin on jo vanha, koska kilpailijoilta on saatu jo uudempia malleja.

– Yksi uusi älypuhelin jaksaa kantaa volyymiä ehkä kaksi vuosineljännestä. Luulen, että tämä nähdään nyt Samsung Galaxyn kohdalla. Se on myynyt nyt noin 10 miljoonaa yksikköä kahden neljänneksen jälkeen, kumpanakin suunnilleen viisi miljoonaa.

Lyhyt elinikä tarkoittaa myös sitä, että uusia malleja täytyy tulla usein. Juuri tässä on hänen mielestään Nokian tämänhetkinen ongelma.

– Nokian pitää esitellä kuukauden aikana monta uutuutta, jotta sillä on ainakin toisella neljänneksellä myynnissä uusia malleja, muuten käydään taas keskustelua siitä, miten paljon keskihinta laskee. Toisella neljänneksellä N8 on jo vanha puhelin.

Nokialla on ollut myös vaikeuksia uusien mallien markkinoille saamisessa. Yhtiö arvioi äskettäin, että sen alun perin joulumarkkinoille odotetun E7-mallin toimitukset alkavat helmikuussa.

Tietoja odotetaan myös Meego-alustalle kehitettävistä puhelimista. Nordman-Knutsonin mukaan markkinat suorastaan vaativat Nokialta uutisia.

FIM:n Schröder ennakoi Meego-julkistuksen tapahtuvan mahdollisesti helmikuussa Mobile World Congressin yhteydessä Barcelonassa.

– Nokia itse on tosin sanonut, että yhtiö pyrkii esittelemään laitteet lähempänä varsinaista markkinoilletuloajankohtaa. Ohjelmistoalustan keskeneräisyyden vuoksi helmikuu saattaa kuitenkin olla hieman haasteellinen, hän huomauttaa.

Sekä Nordman-Knutson että Schröder odottavat Nokialta jo arvioita kuluvasta vuodesta.

– Sijoittajan vinkkelistä on kiinnostavinta kuulla, miten yhtiö näkee markkinaosuuden ja puhelinmarginaalien kehittyvän tämän vuoden ja ensimmäisen neljänneksen aikana. Nokia on yleensä antanut ennustehaarukan liikevaihdolle ja marginaalille. Se, miten ohjeistus osuu analyytikko-odotuksiin, määrää osakekurssin suunnan tuloksen jälkeen, Schröder sanoo.

Nokia julkistaa loka–joulukuun ja koko viime vuoden tuloksensa ensi viikon torstaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Patrik Laine sensaatiomaisessa vauhdissa – katkeaako 10 vuoden putki?

    7. 7

      Linnan vanhin juhlija Johannes, 103, väijyi talvisodassa yksin vihollista 40 asteen pakkasessa: ”Yksi ammus meni läheltä korvaa”

    8. 8

      Amin Asikainen ja Paratiisihotellista tuttu Nadia odottavat lasta – salasivat asian aluksi: ”Alkuraskaus ei ole ollut mutkaton”

    9. 9

      Tankkausetiketti puhuttaa autoilijoita – pitääkö auto siirtää vai seisottaa ennen maksamista?

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. 6

      Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

    7. 7

      Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

    8. 8

      Testaa, miten sinkku olet!

    9. 9

      Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

    10. 10

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    7. 7

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    8. 8

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    9. 9

      Pikkujoulujen seksiakti johti harvinaisen kiusalliseen tilanteeseen oikeussalissa – konkarijuristi avautuu

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    2. 2

      Keskiansio 160 000 euroa vuodessa – tämä ammattiryhmä vaatii lakoilla lisää

    3. 3

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    4. 4

      Toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    2. 2

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    3. 3

      Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

    4. 4

      Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

    5. 5

      Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. Näytä lisää