Digitoday

Valikko

Nokian vaikeneminen huolestuttaa

Analyytikkojen mukaan Nokian vajoava kurssi heijastaa epävarmuutta Nokian tulevaisuuden suunnitelmista. Toimitusjohtaja Stepen Elopilta halutaan lisää tietoa Nokian strategiasta ja tulevien älypuhelinmallien aikataulusta.

– Sijoittajaviestintä on ollut luokatonta, sanoo analyytikko Michael Schröder sijoituspalvelutalo FIMistä.

Viime syksynä Nokia kertoi uudistetusta Symbianista, joka olisi kilpailukykyinen muiden käyttöjärjestelmien kanssa. Uuden Qt-kehitysympäristön piti nopeuttaa sovellusten kehittämisestä Symbian-puhelimille.

– Sitten esitellään strategiamuutos, joka perustellaan täysin päinvastaisilla arvioilla Symbianin kilpailukyvystä ja sovelluskehityksen tehokkuudesta, Schröder sanoo.

– Se antaa kuvan, että yhtiön sisällä on ollut paniikki, kun kilpailijat menevät ohi oikealta ja vasemmalta.

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop kertoi 11. helmikuuta yhtiön uudesta strategiasta, jonka mukaan Nokia aikoo parin vuoden aikana siirtyä älypuhelimissaan oman Symbian-käyttöjärjestelmänsä käytöstä Microsoftin Windows Phone-alustaan.

Markkinat eivät selvästikään ole vakuuttuneet uudesta suunnasta, useat pankit ovat laskeneet suosituksiaan Nokialle, ja yhtiön pörssikurssi on laskenut strategiajulkistuksen jälkeen yli 25 prosenttia. Vuodessa kurssi on laskenut yli 46 prosenttia.

Analyytikkojen mukaan kurssiheilahtelu kuvaa epävarmuuden kasvua.

– Mitä vähemmän on tietoa, sitä enemmän joudutaan arvaamaan, sanoo OP-Pohjolan analyytikko Hannu Rauhala.

Rauhalan mukaan Nokian kurssiin vaikuttavat myös maailman tilanne, talouskriisi sekä Japanin ja Libyan ongelmat. Nokialta hän haluaisi pian tarkempaa tietoa Nokian ja Microsoftin välisestä sopimuksesta.

– Nokia ja Microsoft eivät ole pystyneet kertomaan oikeastaan yhtään mitään sopimuksen sisällöstä. Älypuhelinmarkkinassa kaksi vuotta on pitkä aika. Tarvitaan lisää konkretiaa siitä, miten tässä edetään, Rauhala sanoo.

Markkinatutkimusyhtiö CCS Insightin johtajan Ben Woodin mukaan Nokia ei ole onnistunut vakuuttamaan sijoittajia ja kuluttajia Symbian-puhelimien kehityksestä.

Nokia ilmoitti, että yhtiö aikoo myydä vielä 150 miljoonaa Symbian-älypuhelinta, ja kehittävänsä käyttöjärjestelmää edelleen. Toisaalta Elop on kuitenkin sanonut, että yhtiö aikoo vähentää työntekijöitä reilusti. Arvioiden mukaan varsinkin Symbian-kehittäjiä irtisanotaan.

Esimerkiksi markkinatutkimusyhtiö Gartner on arvioinut, että Symbian-puhelimien markkinaosuus romahtaa tänä vuonna 19,2 prosenttiin, kun se vielä viime vuonna oli 37,6 prosentissa myydyistä älypuhelimista. Ensi vuonna Symbian löytyy vain 5,2 prosentissa myydyistä älypuhelimista, Gartner arvioi.

Nokian pitäisi tehdä Symbian-puhelimillaan tulosta vielä vuoteen 2013 asti, kun yhtiön pitäisi saada Windows Phone –mallistonsa laajasti myyntiin.

Analyytikot eivät usko heikon tuloksen ja matavan pörssikurssin heiluttavan Elopin asemaa. Esimerkiksi Schröderin arvion mukaan yhtiön hallitus on sekin sitoutunut parin vuoden siirtymään, eikä odota suuria tulosparannuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    3. 3

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    4. 4

      Ammuskelu poliisiasemalla Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. 6

      Kansanedustaja Sanna Marin, 31, astelee tyrmäävänä Linnaan – esittelee iltapukunsa upeissa kuvissa

    7. 7

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    8. 8

      Kimi Räikkösen pomolta kova paljastus kuskitilanteesta

    9. 9

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    10. 10

      9 asiaa, jotka vain introvertti ymmärtää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    5. 5

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    9. 9

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    10. 10

      Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Brittimedia hehkuttaa Saara Aallon Helsingin-keikkaa: ”Eeppinen kotiinpaluu!”

    2. 2

      Salainen sähköposti Johaugista paljastui: Norjan hiihtoliiton työntekijät käskettiin hiljaiseksi

    3. 3

      HS: Volvon ostaneen Anssin unelma särkyi – ”kunnon valossa ammattimies huomasi 20 sekunnissa, että auto oli kolaroitu”

    4. 4

      Ammuskelu poliisiasemalla Tanskassa – poliisia ammuttu päähän

    5. 5

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    6. Näytä lisää