Digitoday

Valikko

Konstaapeli Reinikainen lähestyy nuoria Facebookissa

Poliisi lähestyy uusin mies- ja naisvahvuuksin sosiaalista mediaa. Joukossa on nuorisopoliisi Toni Reinikainen.
Poliisi kasvattaa joukkojaan sosiaalisessa mediassa kuten Facebookissa ja IRC-Galleriassa. Uusia virtuaalisia lähipoliiseja tulee kahdeksasta poliisilaitoksesta eri puolilta Suomea Lappia myöten.

Tähän asti toiminta on keskittynyt lähinnä Helsingin poliisilaitokselle, missä IRC-Galleriassa tunnettu ylikonstaapeli Marko Forss on tehnyt suuntaa näyttävää verkkotyötä nuorison keskuudessa.

Tuoreiden nettipoliisien joukossa on vanhempi konstaapeli, nuorisopoliisi Toni Reinikainen Etelä-Savon poliisilaitoksen Mikkelin pääpoliisiasemalta.

Television taannoinen konstaapeli Reinikainen muistetaan joviaalina kansalaisten auttajana. Toni Reinikainen pyrkii samaan sekä kentällä että Facebookissa, sillä roolihahmo on oiva esikuva.

– Jos pystyy tekemään työtä samalla tavalla, olisi aika hyvä poliisi, Reinikainen miettii. Hän painottaa pehmeyttä kovan käskyttämisen sijaan.

Keskustelu jatkuu
Facebookissa

Nykyään olisi jo vaikea toimia nuorisopoliisina ilman Facebookia. Reinikaisen mukaan jopa nuorison suosima IRC-Galleria on alkanut menettää merkitystään Facebookin rinnalla.

Toni Reinikainen jatkaa usein kentällä tapaamiensa nuorten kanssa keskustelua Facebookissa omalla profiilillaan. Sillä tavalla voidaan jopa estää rikoksia tai saada ennakkotietoa mahdollisista välikohtauksista.

– Yleensä keskustelu liittyy nuorten omaan maailmaan, kuten mopoiluun ja alkoholiin. Vihjetietoa saadaan esimerkiksi tulevista bileistä. Joskus tuttu poliisi antaa neuvoja vaikkapa kevätliikenteeseen, ettei menisi liian villiksi. Ja mopon virittelystä jutellaan kovasti, Reinikainen kertoo poliisin mukaan.

Poliisin voimavarat ovat kuitenkin rajalliset. Uudet virtuaaliset lähipoliisit eivät omista työaikaansa vain sosiaaliselle medialle, vaan suuntaavat sinne, kun partioinnilta ja muilta töiltään ehtivät.

Uudet nettipoliisit palvelevat verkossa ainakin puolen vuoden ajan. Tämän jälkeen Poliisihallituksen asettama työryhmä arvioi, miten läsnäoloa sosiaalisessa mediassa olisi perusteltua jatkaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      ”Vaimo vai tytär?” – Katsojat pohtivat Mel Gibsonin 35-vuotta nuoremman Oscar-seuralaisen henkilöllisyyttä

    3. 3

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    4. 4

      Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. 6

      La La Landin ennätyshaaveet murenivat

    7. 7

      Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

    8. 8

      Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

    9. 9

      Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

    10. 10

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    7. 7

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

    2. 2

      ”Vaimo vai tytär?” – Katsojat pohtivat Mel Gibsonin 35-vuotta nuoremman Oscar-seuralaisen henkilöllisyyttä

    3. 3

      Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

    4. 4

      Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

    5. 5

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    6. Näytä lisää