Digitoday

Valikko

Microsoft Mangossa ei tarvitse hypellä viestimestä toiseen

Ohjelmistojätti Microsoft lupaa päivittää Nokian älypuhelinten tulevaa käyttöjärjestelmää lukuisilla ominaisuuksilla, joilla se kuroo kiinni Applen iOS:n ja Googlen Androidin etumatkaa.

It-viikko tutustui uusiin Windows Phone Mango -puhelimiin, kun Microsoft esitteli uutta käyttöjärjestelmänsä päivitystä tänään Helsingissä.

Microsoft on päivityksessään keskittynyt parantamaan yhteydenpitoa, verkkoselaamista ja sovellustukea. Windows Phoneen on kesän jälkeen tulossa muun muassa nykyistä nopeampi Internet Explorer -selain, tekstiviestien sanelu, Twitter- ja Linkedin-integraatio ja kolmannen osapuolten sovellusten moniajo. Alusta kääntyy syksyllä muun muassa suomeksi ja ruotsiksi.

Mangon selkeimmät uudistukset keskittyvät viestintätoimintoihin. Microsoft on Windows-alustassaan ryhmitellyt yhteydenpitoa henkilöiden mukaan. Kilpailevissa puhelimissa viestit ryhmitellään sovellusten mukaan. Siten käyttäjän tekstiviestit, Facebook- ja Messenger-keskustelut järjestyvät käytännössä ihmisten mukaan.

– Käyttäjän ei tarvitse hypätä viestimestä toiseen, sanoi Microsoftin Windows Phonen kehittämisestä vastaava johtaja Brandon Watson tänään tiedotustilaisuudessa. 

Mangossa on tuorein versio Internet Explorer -selaimesta. Se tukee html5-standardia ja laitteistotason grafiikkakiihdytystä, jotka nopeuttavat nettiselaamista nykyiseen verrattuna-

– Halusimme tehdä parhaimman selaamiskokemuksen, piste, Watson painotti.

Toimiiko
suomeksi?

Windows-puhelin on luvassa myös paranneltu Bing-hakukone. Bing Audio on suosittua Shazam-palvelua jäljittelevä ominaisuus, jonka avulla käyttäjä pystyy tunnistamaan soivia kappaleita. Bing Vision -sovellus käyttää puolestaan tunnistukseen puhelimen kameraa. Sovelluksella pystyy skannaamalla tunnistamaan esimerkiksi kirjoja.

Hakukoneen englanninkielisessä versiossa on myös paikallisten ravintoloiden ja kauppojen haku. Microsoft ei pystynyt kuitenkaan lupaamaan, toimiiko hyödyllinen haku Suomessa.

Autoilijoille hyödyllinen uudistus on tekstiviestien sanelu, joka muuntaa puheen tekstiksi. Sen Microsoft vakuutti toimivan myös suomeksi.

Microsoft hellii myös sovelluskehittäjiä. Sovelluksiin on luvassa moniajo, jonka avulla käyttäjä voi vaihtaa sovellusta nopeasti. Mango-päivitys myös integroi sovellukset entistä tiiviimmin aloitusnäytölle.

– Haluamme auttaa kehittäjiä tekemään hyvän näköisiä sovelluksia, Watson sanoi.

Saatavilla
syksyllä

Mango on vapaasti saatavilla nykyisille Windows Phone 7 -asiakkaille ja uusissa puhelimissa se nähdään ensi syksystä lähtien.

Nokia kertoi tiistaina, että Mangoon pohjautuva Windows Phone -käyttöjärjestelmä tulee yhtiön ensimmäiseen Windows-älypuhelimeen. Nokia pyrkii tuomaan ensimmäisen Windows-puhelimen kauppojen hyllyille tänä vuonna, mutta viimeistään ensi vuonna.

Yhtiön älypuhelinjohtaja Jo Harlow sanoi tuoreessa lehtihaastattelussa, että Nokia aikoo julkaista Windows-puhelimia muutaman kuukauden välein ensimmäisen Windows-puhelimen julkaisun jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    6. 6

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    7. 7

      Jokaisen ysäripopin ystävän toive saattaa toteutua – Esiintyvätkö supertähdet vihdoin yhdessä?

    8. 8

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    9. 9

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    10. 10

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    6. 6

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    3. 3

      Trump nimitti showpainin johtajan vetämään valtion virastoa

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Isä julkaisi Facebookissa avoimen kutsun tyttärensä 15-vuotispäiville - juhlat karkaamassa täysin lapasesta

    6. Näytä lisää