Digitoday

Valikko

USA penää käyttäjätietoja, Google suostuu

Google kertoo myöntyneensä melkein kaikkiin Yhdysvaltain käyttäjätietopyyntöihin. Internet-yhtiö julkaisi Transparency Reportin heinä–joulukuulta 2010.

Google päivitti Transparency Report -verkkopalvelun, joka numeroi hallitusten pyynnöt sisällön poistamiseksi tai käyttäjätietojen saamiseksi.

Ensimmäistä kertaa Google kertoo, kuinka usein se on myöntynyt käyttäjätietopyyntöihin. Useimmin yhtiö nyökkäsi Yhdysvalloille, joka sai heinä–joulukuussa 2010 läpi 94 prosenttia vaatimuksistaan joko osittain tai kokonaan. Maa uteli käyttäjätietoja 4601 kertaa.

Viranomaiskyselyt käyttäjätietojen saamiseksi koskevat Googlea ja YouTubea. Seuraavaksi useimmin käyttäjätietoja halusivat Brasilia, Intia, Iso-Britannia ja Ranska. Kaikissa näissä maissa Google sanoi ainakin osittain kyllä suurimmassa osassa kyselyjä.

Suomesta ei
kyselyjä

Transparency Report -sivusto kattaa tiedot heinäkuusta 2009 lukien. Yhdysvaltain tietopyynnöt ovat olleet kasvussa.

Suomesta ei uusimmalla katsantokaudella kantautunut pyyntöjä sisällön poistamiseksi tai käyttäjätietojen saamiseksi.

Google erittelee nyt syyt, miksi sisältöä on poistettu. Esimerkiksi Yhdysvallat pyysi poistettavaksi yhteensä noin 1400 asiakohtaa. Niistä valtaosa liittyi kuuteen oikeuden määräykseen Google Groups -palvelussa tehdyistä kunnianloukkauksista.

Google sanoo voivansa nyt julkaista ensimmäistä kertaa Kiinan vaatimukset sisällön poistamiseksi, kun yhtiö siirtyi Hongkongiin. Kiina ei Googlen mukaan esittänyt yhtäkään pyyntöä.

Jostain syystä raportti ei toiminut oikein Firefox 4 -selaimella, mutta näkyi kunnolla Internet Explorer 8:lla.

Google on kohonnut tutkimusyhtiö comScoren mukaan miljardiin kuukausikäyttäjään samalla, kun kilpailuviranomaiset ovat aloittaneet uusia yhtiötä koskevia tutkimuksia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. 6

      91-vuotiaan miehen jääkaapista löytyi sodanaikaisia kranaatteja – poliisi tyhjensi vanhainkodin

    7. 7

      Putous-yllätys raivostutti suosikkihahmojaan äänestäneen somekansan – kukaan ei pudonnutkaan: ”Haiskahtaa epäilyttävältä”

    8. 8

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    9. 9

      Lahden MM-ruuhkaan juuttunut Satu, 43, pettyi – istui kisajärjestäjien bussissa, kun Krista hiihti hopeaa: ”Kokemus olisi ollut antoisampi kotisohvalta”

    10. 10

      Trump ei osallistu Valkoisen talon kirjeenvaihtajien illalliselle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    2. 2

      Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

    3. 3

      Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

    4. 4

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    5. 5

      Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

    6. 6

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    7. 7

      Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

    8. 8

      Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Trump tölväisi heti demokraattien uutta puheenjohtajaa – sai tymäkän vastauksen

    2. 2

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

    5. 5

      Väentungos aiheutti ikävän tilanteen MM-Lahden iltakisoissa – osa katsojista sai pahoinvointikohtauksia eikä päässyt katsomoon

    6. Näytä lisää