Digitoday

Valikko

Tirri 3T-lehdessä: Nokian tutkimus säilyy Suomessa

Nokia ei aio viedä tuotekehitystä Suomesta. Haastavilla älypuhelinmarkkinoilla kaivataan yhtiön suomalaisia vahvuuksia, Nokian teknologiajohtaja Henry Tirri sanoo uudessa 3T-lehdessä.

Nokian teknologiajohtaja Henry Tirri lupaa Nokian tutkimuspanosten pysyvän Suomessa, kertoo uusi tekniikan viikkolehti 3T.

– Suomessa on tavattoman merkittäviä osaamiskeskittymiä alueilla, jotka ovat meille tärkeitä. Radiotekniikan, mediatekniikan ja signaalinkäsittelyn osaaminen on meillä aivan maailman huipputasoa, Henry Tirri perustelee lehdessä.

Tirri aloitti Nokian teknologiajohtajana syyskuussa. Sitä ennen hän johti Nokian tutkimuskeskusta.

Kansainvälisillä markkinoilla toimivilla yhtiöillä on Tirrin mielestä henkinen kotinsa. Nokialla se on Suomi. Suomalaiset vahvuudet näkyvät yhtiön dna:ssa.

– Ehkä kyse on jonkinlaisesta tuntemattoman sotilaan hengestä, jonka voimalla muutettiin viime vuosisadan alussa Pohjois-Amerikkaan metsurin töihin, Tirri pohtii lehdessä.

Suomalaiset vahvuudet ja tuntemattoman sotilaan henki ovat tarpeen varsinkin älypuhelinmarkkinoilla, joissa Nokia on haastajan asemassa.

Monella yrityksellä ei enää ole Nokian tutkimuskeskuksen kaltaista yksikköä. Itsenäinen tutkimuskeskus puuttuu esimerkiksi Applelta ja Googlelta.

Tirrin mielestä oma tutkimus ja tuotekehitys antavat tärkeän kilpailuedun. Niihin kannattaa investoida. Tirri sanoo, että Nokian tutkimuskeskus on tärkeä tekijä tulevaisuudessa.

Tirri muistuttaa, että tuotekehitys on pitkäjänteinen, strateginen investointi. Tekniikassa kehityskaari kestää vuosia, esimerkiksi lte-tekniikan kehittäminen vei kuusi vuotta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. 6

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    7. 7

      Peilijää yllätti hevosen Pedersöressä – sinne jäi

    8. 8

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    9. 9

      Savolaismies otti murtokeikalle mukaan liian pienen kahvakuulan – oluenhaku päättyi fiaskoon

    10. 10

      Kiistely ”kateusverosta” jatkui – ”Vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    2. 2

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    3. 3

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    4. 4

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    5. 5

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    6. 6

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    7. 7

      Rahtilaiva upposi suomalaiskapteenin silmien edessä: aloitti vaativan pelastusoperaation – varustamon toimitusjohtaja: ”Valtavan hieno uroteko”

    8. 8

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    9. 9

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    10. 10

      Obama jätti viime hetkellä Trumpin pöydälle kirjeen – näin aiempien presidenttien viesteissä luki: Älä anna kalkkunoiden lannistaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    2. 2

      He ovat uudet Vain elämää -tähdet! Mukana Robin, Irina ja Olli Lindholm

    3. 3

      Vain elämää -artistivalinta nostatti ihmettelyvyöryn – sarjan fanit tylyttävät: ”Todella väsynyttä”

    4. 4

      Tekstiviestien tulva hämmensi rallilegenda Tommi Mäkisen – sai ”50 onnitteluviestiä sekunnissa”

    5. 5

      Mäkisen tallille ei tule rahahuolia

    6. Näytä lisää