Digitoday

Valikko

Lumialle povataan menestystä Suomessa

Nokian pitkään odotettujen Windows-puhelinten myynti on käynnistynyt lopulta myös Suomessa. Monissa maissa Lumia-puhelimet saapuivat kauppojen hyllyille jo viime vuoden lopussa.

Teleoperaattorit ja elektroniikkakauppiaat ovat alkaneet myydä Nokian Lumia-puhelimia myös Suomessa.

Ohjelmistoyhtiö Microsoftin Windows Phone -käyttöjärjestelmää hyödyntävien Lumia-puhelinten myynti Nokian kotimaassa käynnistyi virallisesti tänään.

Monissa maissa Lumioiden myynti käynnistyi jo viime vuoden lopussa ja useat verkkokaupat ovat myyneet jo pitkään puhelinmallia myös suomalaisille kuluttajille.

Suomalaiset puhelinoperaattorit odottavat Nokian uutuudesta menestystä, vaikka Lumia-puhelinten suosio ei vielä kunnolla näykään tammikuun myydyimpien puhelinten listoissa.

Elisa esimerkiksi kertoo, että "ennakkovarauksia on tehty jo tuhansia". Operaattori povaa, että Lumia-puhelimet saavuttavat suosiota etenkin yritysmaailmassa, jossa myös Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmällä on vahva asema.

DNA:n tammikuun myydyimpien puhelinten listalla Lumia 800 keikkuu kahdeksannella sijalla ennakkoon tilattujen puhelinten voimin. DNA:lla uskotaan, että Lumia sijoittuu "listalla korkealle myös tulevina kuukausina". 

Ensimmäisiä kunnollisia merkkejä siitä, kuinka hyvin Lumia-puhelimet käyvät kaupaksi Suomessa, saadaan vasta, kun operaattorit julkaisevat listoja helmikuun myydyimmistä puhelinmalleista.

Nokian ylivoimainen asema yhtiön kotimarkkinoilla on heikentynyt viime vuosina. Tutkimusyhtiö IDC esimerkiksi arvioi joulukuussa, että vain 31 prosenttia viime vuoden heinä–syyskuussa kauppoihin toimitetuista älypuhelimista oli Nokian valmistamia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Päivän ensimmäinen kuva Donald Trumpista – Melania-vaimo otti Jackie Kennedyn tyylin

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – Trump saapui Valkoiseen taloon

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Auto törmäsi bussiin Kontiolahdella – linja-auto täynnä koululaisia

    5. 5

      EK7: Latvala parantaa – kukisti Neuvillen

    6. 6

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    7. 7

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    8. 8

      BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    9. 9

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    10. 10

      Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Päivän ensimmäinen kuva Donald Trumpista – Melania-vaimo otti Jackie Kennedyn tyylin

    2. 2

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – Trump saapui Valkoiseen taloon

    3. 3

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    4. 4

      Auto törmäsi bussiin Kontiolahdella – linja-auto täynnä koululaisia

    5. 5

      EK7: Latvala parantaa – kukisti Neuvillen

    6. Näytä lisää