Digitoday

Valikko

Elop panttaa Lumian myyntimääriä

Nokian toimitusjohtaja Stepen Elop toivoo Lumia-puhelimien suosion kasvavan, kun tuotekehityksen tulokset alkavat näkyä.

Nokian toimitusjohtajan Stephen Elop sanoo olevansa tyytyväinen Lumia-puhelimien myynnin kasvuun.

Elop ei kuitenkaan suostunut tänään Barcelonan Mobile World Congress -tapahtumassa paljastamaan Lumia-puhelimien myyntimäärää.

Nokia kertoi tammikuun lopulla tilinpäätöksensä yhteydessä, että Lumia-puhelimia oli siihen mennessä myyty "reilusti yli miljoona".

– Kasvu on kuitenkin vakaata. Seuraan lukuja joka päivä, ja voin kertoa, että tämän viikon luvut olivat paremmat kuin viime viikolla, Elop sanoi.

Hän muistutti keskiviikkona messuilla käydyssä paneelikeskustelussa, että Nokia oli julkistanut vasta neljä Windows-puhelinta, joista vasta kahta myydään.

Myyntimäärien sijaan Elop haluaa puhua johdonmukaisesta kehityksestä.

– Pitää ajatella, mitä menestys merkitsee Lumialle. Aloitimme täysin perusteista, ja rakennamme sille, Elop sanoi.

Elop muistutti, että Nokia julkisti ensimmäisen Lumia-puhelimen jo noin kuusi kuukautta sen jälkeen, kun yhtiö oli tehnyt Microsoftin kanssa Windows-käyttöjärjestelmän käytöstä sopimuksen.

–Ihmisten on nähtävä puhelimissa johdonmukainen kehitys. Kun he näkevät seuraavat suunnitelmat, ja sitä seuraavat, he innostuvat, Elop sanoi.

Hänen mukaansa yksi tärkeä tavoite on rakentaa "kolmas ekosysteemi" kilpailemaan Applen ja Android-puhelimien sovelluskauppojen kanssa. Microsoftin Marketplace -sovelluskaupassa on myynnissä 65 000 sovellusta, kun Android Market - ja Applen App Store -sovelluskauppojen koko mitataan sadoissa tuhansissa sovelluksissa.

Elop ei suostunut arvioimaan, vievätkö Windows-puhelimet käyttäjiä Applen iPhonelta vai Android-puhelimilta.

- On paljon ihmisiä, joilla ei vielä ole lainkaan älypuhelinta, Elop sanoi.

Paneelikeskusteluun osallistunut HTC:n toimitusjohtaja Peter Chou ei suostunut arvioimaan, tuleeko Windows-puhelimista yhtä suosittuja kuin iPhone- tai Android-puhelimista.

– En ole ennustusbisneksessä. Sen käyttökokemus on kuitenkin hyvä, ja se on saanut paljon positiivista palautetta. Uskon, että Windows Phone -puhelimien osuus kasvaa, Chou sanoi.

  • mwc2012
  • Nokia Oyj

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    2. 2

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    6. 6

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    7. 7

      Kuva: Robertin, 28, kahvihetki keskeytyi – todisti, kun poliisimaija pukkasi kaahailijan auton ulos tieltä

    8. 8

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    9. 9

      Televisioon päätynyt kohuttu ”Ruotsi-asiantuntija” kommentoi radiokanavalle: ”Se oli Fox News, joka valitsi tittelin”

    10. 10

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    5. 5

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    6. 6

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    7. 7

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    8. 8

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    2. 2

      Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Ammattilainen heivasi Stockmannin – "Kuihtuva, syvästi tappiollinen tavaratalo"

    6. Näytä lisää