Digitoday

Valikko

Street View -vakoilu tahallista? Britannia tonkii uudestaan

Ison-Britannian tietosuojavaltuutettu suhtautuu vakavasti tietoihin, joiden mukaan wlan-verkkojen vakoilu oli sittenkin tahallista.

Ison-Britannian tietosuojavaltuutetun toimisto alkoi penkoa uudelleen Googlen Street View -autojen suorittamaa wlan-vakoilua, kun Google täydensi karttojaan katukuvilla.

Google on vakuuttanut, että ihmisten tietojen, kuten salasanojen ja sähköpostien, kerääminen oli tahatonta. Mutta viimeaikaiset tiedot viittaavat päinvastaiseen.

Toimiston edustaja Steve Eckersley lähetti Googlelle kirjeen, jossa hän kertoi huolistaan.

– Google nimenomaan kertoi meille, että kyseessä oli yksinkertainen vahinko. Jos data kerättiin tahallaan, on selvää, että tämä on erilainen tilanne, kuin mikä meille kerrottiin huhtikuussa 2010, Eckersley kirjoitti muun muassa Wall Street Journalin mukaan.

Street View -skandaali alkoi keväällä 2010, kun Googlen kuvausautojen koodinpätkän huomattiin tallentavan tietoa avoimista wlan-verkoista. Britannian tietosuojavaltuutettu päästi Googlen ensin varoituksella kesällä 2010.

Marraskuussa samana vuonna toimisto totesi Googlen rikkoneen lakia. Yhtiö kuitenkin vältti sakot sillä ehdolla, että se ei syyllisty vastaavaan uudestaan.

Toimisto vaatii Googlelta nyt kopioita muun muassa alkuperäisestä ohjelmistosuunnitteluasiakirjasta ja yhtiön sisäisistä muistioista. Google sanoo vastaavansa mielellään toimiston kysymyksiin.

Ketkä kaikki
tiesivät?

Yhdysvaltain viestintäkomissio FCC:n raportti Street View -vakoilusta tuli julki huhtikuussa. FCC:n mukaan vakoilun mahdollistaneen koodin kirjoitti tahallaan yksi Googlen insinööri, joka kertoi asiasta Street View -tiimille. Ei ole selvää, miten korkealle Googlessa väitetty tiedonanto kulkeutui.

Eric Schmidt
oli skandaalin alkaessa vielä Googlen pääjohtaja. Hän ehti ensin väittää, että vakoilusta ei aiheutunut hallaa, eikä se siten ollut virhe. Mutta pian sen jälkeen hän myönsi virheen julistaen, että "me mokasimme".

Schmidt toimii nykyään Googlen hallituksen puheenjohtajana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. 6

      X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

    7. 7

      Poliisi kaipaa havaintoja: Missä on 54-vuotias Timo?

    8. 8

      Hämmästyttävä keksintö panee puhelimella soittamisen uusiksi

    9. 9

      YK: Satoja Itä-Alepposta paenneita poikia ja miehiä katosi – pelastajat pelkäävät hirvittävää kohtaloa

    10. 10

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    3. 3

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    6. 6

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    7. 7

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    8. 8

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    9. 9

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    10. 10

      Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    2. 2

      Mykistävä raportti Venäjän dopingskandaalin laajuudesta – yli tuhat urheilijaa mukana!

    3. 3

      Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

    4. 4

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    5. 5

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    6. Näytä lisää