Digitoday

Valikko

TeliaSoneran Tadžikistan-sotku paisuu: "Liian pitkä aika"

Suuromistajat arvostelevat TeliaSoneran toimintaa Tadžikistanissa. Yhtiö lupailee muutosta käytäntöihinsä, mutta muutosten aikataulua moititaan hitaaksi.

Ruotsin yleisradio kertoi eilen, että TeliaSoneran tadžikistanilainen tytäryhtiö on estänyt internetliittymistään pääsyn useille uutissivustoille. TeliaSoneran mukaan esto tehtiin Tadžikistanin hallituksen vaatimuksista.

Ruotsin osakeomistuksista vastaava ministeri Peter Norman pitää epäilyjä vakavana. Hän vaatii lisää eettisiä ohjeistuksia valtionyrityksiin. Norman moittii TeliaSoneraa siitä, että yhtiö vaikeni sivustoille asetetuista estoista.

Norman keskusteli tiistaina TeliaSoneran toimitusjohtajan Lars Nybergin ja hallituksen puheenjohtajan Anders Narvingerin kanssa.

TeliaSonera on julkistanut ihmisoikeuksiin liittyvän ohjeistuksen. Ohjeistuksessa on kerrottu, mitä ihmisoikeuksiin liittyviä parannuksia yhtiö aikoo tehdä ja milloin. Osa tavoitteista toteutuu tänä vuonna ja loput vuoteen 2020 mennessä.

Vakuutusyhtiö Folksamin mukaan TeliaSonera muuttaa käytäntöjään liian hitaasti. Folksam on yksi TeliaSoneran suuromistajista.

– Yli seitsemän vuotta! Se on ehdottomasti liian pitkä aika, sijoitusjohtaja Carina Lundberg Markow parahtaa TT:lle.

TeliaSonera antaa lisätietoja Tadžikistanissa estetyistä verkkosivustoista perjantaina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      RAY:n 500 miljoonan euron perinnölle pohditaan kohdetta

    6. 6

      Beverly Hills kyttä -elokuvista tuttu näyttelijä pidätettiin Dallasin lentokentällä

    7. 7

      Simpanssinaamainen kaahari piinasi poliisia Ruotsissa

    8. 8

      Viestintäministeri Anne Berner, onko postin perustehtävä uhattuna? ”Postin on vastattava vahingosta”

    9. 9

      Hillary Clintonilta suoraa puhetta valeuutisista – ”Vaarallinen epidemia”

    10. 10

      Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    2. 2

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    3. 3

      Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

    4. 4

      Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

    5. 5

      Sekava mies uhkasi vastaantulijaa Porvoossa – nyrkkeilytaustainen uhattu ei päästänyt karkuun

    6. 6

      Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

    7. 7

      Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

    10. 10

      Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    8. 8

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    9. 9

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    10. 10

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    2. 2

      Europolin joulukalenterissa tänään Suomessa etsintäkuulutettu rikollinen – katso kuka kalenteriluukusta paljastuu

    3. 3

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    4. 4

      Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

    5. 5

      RAY:n 500 miljoonan euron perinnölle pohditaan kohdetta

    6. Näytä lisää