Digitoday

Valikko

Kiinalaisvalmistajat korvaavat työntekijöitä roboteilla

Robotit korvaavat yhä isomman määrän työntekijöitä Kiinassa, kertoo verkkolehti the Register.

The Registerin mukaan Kiinassa on pian enemmän tehdasrobotteja kuin Japanissa, koska työntekijöiden palkat nousevat ja valmistajien tehokkuusvaatimukset kasvavat.

Aiemmin kansainvälinen robotiikka-alan etujärjestö on sanonut, että Kiina on nelinkertaistanut tehdasrobottien määrän vuosina 2006–2011. Maa on jo ohittanut Yhdysvallat, mutta Korea ja Japani ovat vielä Kiinaa edellä.

Järjestö ennustaa, että Kiinan tehdasrobottien kysyntä nousee maailman korkeimmaksi vuonna 2014.

Tehdasrobotit tekevät työntekijöitä vähemmän virheitä eivätkö lakkoile. Kiinalaisten kasvavat palkkavaateet ja lisääntynyt lakkoilu ovat korostaneet robottien etuja valmistajille. Esimerkiksi Kiinan hallituksen viimeisin viisivuotisohjelma edellyttää vähintään 13 prosentin vuotuisia palkankorotuksia.

Muun muassa Foxconn tutkii jo nyt vaihtoehtoja, kuinka osan työvoimasta saa korvattua roboteilla. Viime vuoden lopussa Foxconnilla oli 10 000 teollista robottia. Tämän vuoden lopun tavoite on 300 000 teollista robottia. Vuoteen 2014 mennessä Foxconn haluaa, että sillä olisi miljoona teollista robottia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    3. 3

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    6. 6

      Suora lähetys kello 20.30: Valkoinen talo järjestää ensimmäisen virallisen tiedotustilaisuuden Trumpin aikana

    7. 7

      Harvinainen murha kuohuttaa Islannissa – yli viikko sitten kadonneen Birnan, 20, ruumis löytyi kiviseltä rannalta

    8. 8

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    9. 9

      Psykologi listaa: Nämä ovat vanhempien 20 yleisintä kasvatusvirhettä

    10. 10

      Soini kertoo, miksi antoi ”täystyrmäyksen” liikenneselvitykselle: ”Berner voi meitä arvostella”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    2. 2

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    3. 3

      Antti Tuiskulta tyhjentävä kommentti hänestä tehdystä Putouksen Abdul Tuisku -hahmosta – tiivisti ensireaktionsa yhteen sanaan

    4. 4

      Sarjahukuttajan röyhkeä piiloleikki Joensuun torilla: ”Aika paljon pitää olla pokkaa”

    5. 5

      Trump heitti heti Obaman verhot ja maton ulos työhuoneestaan – tilalle kultaa, koristekangasta ja Churchill

    6. 6

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    7. 7

      Kommentti: Autoveron poistaminen kätkee myös ansan – kuulutko satoihintuhansiin maksumiehiin?

    8. 8

      Opiskelijatyttöjen seksikkäistä Instagram-kuvista tuli netti-ilmiö – vähäpukeiset kuvat toimivat ponnahduslautana mallin töihin

    9. 9

      Katso listat: Näin on käynyt S- ja K-ryhmien alentamille hinnoille

    10. 10

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Berner keskeyttää kohuhankkeensa: ”Sipilän kanssa sovittu, että autoverosta ei luovuta”

    2. 2

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    3. 3

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    4. 4

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    5. 5

      Norjan hiihtomaajoukkueessa kuohuu kunnolla – ”En tiedä, onko tällaista tapahtunut aiemmin”

    6. Näytä lisää