Digitoday

Valikko

Google kuvaa Fukushiman säteilyaluetta

Google sai luvan ajaa Street View -autollaan ympäri ydinsäteilyn vuoksi evakuoitua kaupunkia Fukushiman voimalan lähistöllä. ABC News pääsi kyytiin.

Googlen Street View -katukuvat ovat aikaisemmin paljastaneet Japanin kahden vuoden takaisen maanjäristyksen ja tsunamin tuhoja koko maailmalle. Nyt Googlen kuvausauto kiertää alueella, joka on pääosin suljettu.

Auto ottaa 360 asteen valokuvia Namie-nimisestä kaupungista, joka oli koti noin 21 000 ihmiselle ennen maaliskuun 2011 ydinkatastrofia, Googlen kanssa alueella käynyt ABC News kertoo.

Namie sijaitsee 20 kilometrin suojavyöhykkeellä, jolla Fukushiman ydinlaitoksen pahin laskeuma-alue eristettiin.

Googlen oli pyytänyt paikalle Namien pormestari ja entiset asukkaat. Kuukausien päästä Google Mapsissa julkaistavat Street View -kuvat on tarkoitettu paitsi asukkaille, myös koko maailmalle alueen nykytilan hahmottamiseen.

Street View -kuvat ovat jo tuoneet maanjäristyksen tuhot monien lähelle internetissä. Google julkaisi taannoin Build the Memory -sivuston, missä tuhoja voi verrata kuviin ennen järistystä. Lisäksi Google ajoi kaikkiaan kymmeniä tuhansia kilometrejä kuvatakseen Japanin pahiten tsunamista vahingoittunutta itärannikkoa.

Keskiviikkona Google kertoi käynistäneensä Japanissa hälytyspalvelun, jonka myötä nettihakuihin voidaan yhdistää tuoreita pelastautumisohjeita ja muuta tietoa esimerkiksi maanjäristyksen sattuessa.

  • Fukushima
  • tsunami

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    3. 3

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    8. 8

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    9. 9

      Levoton ongelmalähiö vai mainettaan parempi paikka? – IS vieraili Malmön pahamaineisessa Rosengårdissa

    10. 10

      TTK-tähti pidätteli itkua suorassa lähetyksessä – Jorma Uotisen henkilökohtainen palaute sai liikuttumaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    3. 3

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    6. 6

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    7. 7

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    8. 8

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

    9. 9

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    10. 10

      Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    10. 10

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

    2. 2

      Häkellyttävä ennen ja jälkeen -kuva: Kylie Jennerin, 19, povi kasvoi ja takamus pyöristyi – lopputuloksella vitsaillaan somessa

    3. 3

      IS seuraa Oscar-yötä: Tätä kaikkea on luvassa – yksi Hollywood-tähti on joukosta poissa

    4. 4

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    5. 5

      Kaj Kunnas suosikkiohjelman kulisseissa: ”Jos Iivo olisi valinnut toisin, kultaa olisi tullut”

    6. Näytä lisää