Digitoday

Valikko

Apple lykkäsi halvemman iPhonen julkaisua

Nykyistä halvempi iPhone-malli olisi luvassa ensi syksynä, eikä jo kesällä, kuten aiemmin arvioitiin, kertoo Jefferies-yhtiö analyytikko. Apple aikoo myös lykätä täysin uudistetun Apple TV -laitteen julkaisua ensi vuoteen.

Applen televisio myöhästyy vuoteen 2014, sanoo Jefferies-yhtiön analyytikko. Yhtiön tietojen mukaan syynä on television näyttö, johon Apple haluaa uutta supertarkkaa tekniikkaa. Huhut jatkuvat myös Applen edullisemman iPhonen ja toisaalta suuremman iPhone 6:n ympärillä.

Jefferies-sijoitusyhtiön analyytikko on julkaissut raportin Applen televisiohankkeen tilanteesta. ”iTV”-television on aiemmin arvioitu tulevan tänä vuonna. Mahdollinen syksyn julkaisu on kuitenkin lykätty ensi vuodelle. Jefferiesin raportista kertoo Pcmag-verkkolehti.

Jefferiesin saamien tietojen mukaan Applelle ei riitä vain se, että laitteen ohjelmistot ja niiden ympärillä oleva ekosysteemi ovat hyviä. Myös itse laitteiston halutaan nostavan televisiot uudelle tasolle.

Analyytikko uskoo, että Apple haluaa televisioonsa 4K- eli Ultra HD -tasoisen kuvan. 4K-tekniikassa kuvan tarkkuus on 3840×2160 pistettä, eli kuvapisteiden määrä on nelinkertainen teräväpiirtokuvaan verrattuna. Ensimmäisiä 4K-televisioita on jo esitelty, mutta hinnat ovat vielä erittäin korkeita.

Apple haluaa pitää televisionsa hinnan kuitenkin kohtuullisena. Tämä ei ole helppo yhtälö. Jefferies kirjoittaa, että viivästyksen syy on LG:ssä ja Sharpissa, joilta Apple tilaa näyttöjä.

Halvempi iPhone syksyllä, iPhone 6 ensi vuonna

Jefferiesin tietojen perusteella Apple olisi julkaisemassa tänä vuonna kaksi uutta iPhonea. Toinen olisi nykymallista hieman parannettu iPhone 5S.

Toinen uutuusmalli olisi edullisempi iPhone, jonka runko on tehty muovista esimerkiksi Nokian Lumia-puhelinten tapaan. Edullisemman mallin hinta olisi ehkä noin 300-450 euron tuntumassa.

Suuremmalla näytöllä varustettu iPhone 6 olisi vuorossa myöhemmin, mutta kuitenkin normaalia nopeammassa aikataulussa. Se julkaistaisiin ensi vuoden alkupuolella.

Jefferiesin ennusteet perustuvat sen saamiin valmistajatietoihin. Osittain kyse on  todennäköisesti kuitenkin yhtiön omista ennusteista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. 6

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    7. 7

      Trump hyökkäsi Kiinan toimia vastaan Twitterissä

    8. 8

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    9. 9

      Torilla tavataan! Saara Aalto saapuu maanantaina esiintymään Suomeen

    10. 10

      Kommentti: Romuttaja-Renzi löysi itsensä romutuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    5. 5

      Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

    6. 6

      Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

    7. 7

      Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

    8. 8

      Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

    9. 9

      X Factor -tuomari yllätti puhumalla suomea – Saara Aalto hämmästyi: ”Minulla on viesti kaikille suomalaisille....”

    10. 10

      Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    5. 5

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

    2. 2

      Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

    3. 3

      Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

    4. 4

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    5. 5

      Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

    6. Näytä lisää