Digitoday

Valikko

Samsung yllätti: Meillä on älykello ja työ on pitkällä

Samsung kehittelee omaa älykelloa. Yhtiön mukaan tuotekehitystyö on jo pitkällä.
Samsung lähtee haastamaan Applen toistaiseksi salaista kelloprojektia. Tarkempia tietoja älykellon ominaisuuksista, hinnasta tai markkinoinnin aloitusajasta ei vielä kerrota.

– Kehitysprojektimme on ollut vireillä pitkään ja olemme tehneet tehokasta työtä. Älykello on ehdottomasti yksi merkittävimmistä tulevaisuuden tuoteuutuuksistamme, Samsungin matkapuhelinliiketoiminnasta vastaava johtaja Lee Young sanoi uutistoimisto Bloombergin haastattelussa.

Kilpailija Applen toimintaa tuntevat lähteet ovat kertoneet aiemmin, että noin sata Applen tuotekehitysasiantuntijaa työskentelee parhaillaan yhtiön uuden älykellon parissa.

Applen kellon uskotaan tulevan markkinoille jo tänä vuonna ja sen sanotaan sisältävän samoja toimintoja kuin iPhonen ja iPadin. Kellossa saattaa olla puheluominaisuuksien lisäksi esimerkiksi karttapalvelu, askelmittari ja terveystietojen mittaustoimintoja.

Analyytikkoarvioiden mukaan älykellojen hinnoittelu alle 200 dollarin on tärkeää kilpailutilanteessa.– Uskon että Samsungilla on tässä etulyöntiasema, sillä yhtiö valmistaa itse esimerkiksi näytöt ja muistisirut, sanoi IDC:n tutkimusjohtaja Will Stofega.

Uudet markkinavaltaukset ovat älypuhelinvalmistajille tärkeitä. Bloombergin keräämien tilastojen mukaan älypuhelinmarkkinoiden kasvun odotetaan hidastuvan vuoteen 2017 mennessä alle kymmeneen prosenttiin, kun kasvuvauhti nyt on 27 prosenttia.

Samsungin osuus älypuhelinmarkkinoista oli viime vuoden viimeisellä neljänneksellä 29 prosenttia ja Applen 21 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    4. 4

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    5. 5

      Paikalliset ihmettelevät: Miksi sarjahukuttajaa etsitään vain muun poliisitoiminnan ohella?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Axl Smith saapui oikeuteen mustiin pukeutuneena ja aurinkolasit silmillään

    8. 8

      Suomalaisyhtiön tuki ratkaisi Bottaksen siirtymisen Mercedeksen F1-talliin

    9. 9

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    10. 10

      Kuvat: totuus Donald Trumpin kulissin takaa saattoi paljastua – Guardian kertoo, mitä kuvissa oikeasti näkyy

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko sinulla näitä piirteitä? Ne kertovat älykkyydestä

    2. 2

      Tällainen mies on karvalakin taakse piiloutuva, tuomiota pakeneva sarjahukuttaja – asianomistajilta karmea kuvaus

    3. 3

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    4. 4

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    5. 5

      Poliisi julkaisi kuvan: Tässä on etsitty sarjahukuttaja Pekka Seppänen

    6. 6

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    7. 7

      Miksi yli 14 vuodeksi vankeuteen tuomittu sarjahukuttaja on vapaana?

    8. 8

      Useat partiot etsivät vankilaan tuomittua sarjahukuttajaa – ”ei ollut kotonaan”

    9. 9

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    10. 10

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    2. 2

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    3. 3

      Eläkeläisnaisen auto hajosi Pohjanmaalla – ventovieras tarjosi 350 kilometrin kyydin Helsinkiin sairasta aviomiestä katsomaan

    4. 4

      Kokonaista taloa siirrettiin Turussa yöllä 50 metriä – ”Erikoistahan tässä siirrossa on...”

    5. 5

      Paikalliset ihmettelevät: Miksi sarjahukuttajaa etsitään vain muun poliisitoiminnan ohella?

    6. Näytä lisää