Digitoday

Valikko

Terveisiä naapurista? Virus iski Etelä-Koreassa

Tietokonevirus häiritsi pankkeja ja televisioasemia Etelä-Koreassa keskiviikkona, BBC kertoo.

Etelä-Koreassa keskiviikkona ongelmia aiheuttanut verkkohyökkäys näyttää johtuneen tietokoneviruksesta, nimetön viranomainen kertoi Ison-Britannian yleisradioyhtiö BBC:lle.

Eri pankit, kuten Shinhan Bank ja Nonghyup, kärsivät kaatuneista verkoista tunteja. Lisäksi verkot kaatuivat kolmella televisioasemalla. Tietokoneita ei voitu käynnistää uudestaan, mutta tv-lähetyksiä voitiin jatkaa.

Aluksi oli epäselvyyttä, onko kyseessä verkkoja ruuhkauttava palvelunestohyökkäys. Joillakin tietokoneruuduilla nähdyt pääkallon kuvat viittaavat virukseen. Nimettömän viranomaisen mukaan virus yritetään tunnistaa ja analysoida.

Valtion kriittiset järjestelmät eivät näytä kärsineen iskusta, joka seurasi Pohjois-Korean viime viikon väitteitä Yhdysvaltain ja sen liittolaisten hyökkäyksestä sen palvelimia vastaan.

Pohjois-Koreaa ei vielä virallisesti epäillä keskiviikon iskusta. Mutta kommunistivaltion uskotaan tehneen merkittäviä verkkohyökkäyksiä Etelä-Koreaa vastaan aikaisemmin kuten kaksi vuotta sitten. Silloin laaja palvelunestohyökkäys kohdistui kymmeniin verkkosivustoihin, myös useisiin hallituksen sivustoihin.

Maiden väliset suhteet ovat kiristyneet viime aikoina Pohjois-Korean ydinkokeen ja sitä seuranneiden tiukempien talouspakotteiden vuoksi. Tilanteen räjähdysalttiutta on vaikea arvioida.

Digitoday
luotasi äskettäin kybersodankäynnin vaaroja ja syitä, miksi kyberaseista on kuitenkin matkaa fyysisten aseiden käyttämiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    5. 5

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    6. 6

      Tarja, 35, lähti norjalaiseen tehtaaseen töihin: ”Ei Suomessa koskaan maksettu noin korkeaa palkkaa näistä tehtävistä”

    7. 7

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    8. 8

      Maria Veitola tiedustelee Cheekiltä homohuhuista – suora vastaus: ”Lähden aina saman miehen kanssa – kuskini”

    9. 9

      Outo ristiriita Berner-selvityksen päätöksenteossa – Sipilä: Hallituspuolueet päättivät, ministeri Ylelle: Emme saaneet riittävästi tietoa

    10. 10

      David Beckham nöyryytti jälleen teinipoikaansa Instagramissa fanien edessä – kuittaili vaatteista ja opinnoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marit Björgenin jättihauikset taas huomion kohteena – Kike Elomaalla vahva näkemys norjalaisen hurjista lihaksista

    2. 2

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    4. 4

      Android-haittaohjelmasta vapaata riistaa: Pankkitilejä tyhjennetään jo

    5. 5

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    6. 6

      Trump aloitti muutokset – jäädyttää palkankorotukset

    7. 7

      Kommentti: Berner-farssi voi käydä Sipilälle kalliiksi

    8. 8

      Naku-uikkari on kesän kuumin uimapukutrendi – aivan kuin päällä ei olisi yhtään mitään

    9. 9

      Julkaisi rajun twiitin 10-vuotiaasta Barron Trumpista – Saturday Night Live -ohjelman käsikirjoittaja hyllytettiin

    10. 10

      Karmea tapaturma johti kokeneen työntekijän kuolemaan konepajalla Jyväskylässä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Auervaaroja netissä jahtaava Tuula, 74, täräytti valemajurille: ”Minä en maksa penniäkään” – huijarin vastaus oli paljon puhuva

    3. 3

      Kahdeksan lapsen yh-äiti on ”liian kaunis töihin”: ”Miehet näkevät minut vain seksisymbolina”

    4. 4

      Ensitreffit alttarilla -tähti julkaisi kuvan vauvansa kanssa – tarkkasilmäiset fanit huomasivat kivuliaan sairauden

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    9. 9

      Kaikki irti Whatsappista! Tiesitkö jo nämä 9 kätevää kikkaa?

    10. 10

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Jyväskyläläisen kalamiehen käsittämätön päähänpisto puuroutti vesivoimalaitoksen – lähes miljoonan euron lasku

    2. 2

      Syyte: Erittäin uhkaava tilanne Toholammilla – mies yritti murhata kaksi poliisimiestä

    3. 3

      Sarjahukuttajan paikka vankilan hierarkiassa voi olla karu – näin toimii systeemi kaltereiden takana

    4. 4

      WhatsApp sai päivityksen: Osaa kolme uutta hyödyllistä niksiä

    5. 5

      Kyläkauppias Sampo Kaulanen ylpeänä vaimostaan uimapuvussa – kuvakulma imartelee kurveja: ”Kokoni ei määrittele minua”

    6. Näytä lisää