Digitoday

Valikko

Avaruuskoodaajat repäisevät Tampereella – mukana myös Rovio

Tampereen puristus ensi viikonloppuna on osa kansainvälistä Space Apps Challenge -kisailua.
Tampereen Uudella Tehtaalla otetaan perjantaina osaa Nasan ja kumppaneiden sovellushaasteeseen. Rekisteröityneet osallistujat pääsevät perjantaista alkaen tekemään sovelluksia tai muuta teknologiaa auttaakseen elämää Maassa tai avaruudessa.

Tampere on International Space Apps Challengen ainoa suomalainen kaupunki. Uuden Tehtaan tilaisuudessa esiintyy muun muassa Rovion Peter Vesterbacka, Iron Sky - ja Star Wreck -elokuvissa vaikuttanut Jarmo Puskala sekä aurinkopurjetta kehittänyt Pekka Janhunen Ilmatieteen laitokselta.

Tampereen haasteet liittyvät mainospuheiden mukaan muun muassa legoihin, koruihin, meteoreihin, peleihin, koulutukseen ja satelliitteihin. Lisäksi luvassa on Rovion kekkerit Särkänniemessä lauantaina.

Space Apps Challengessa on kaiken kaikkiaan 50 haastetta, jotka ovat aiheiltaan hyvin vaihtelevia. Yhdessä tehtävänä on edistää tietoa kansainvälisen avaruusaseman kulloisestakin sijainnista, kun taas toisessa haasteessa mietitään ilmakehän muutosten vaikutuksia terveyteen, infrastruktuuriin ja yhteiskuntaan kaupunkialueilla.

Haasteeseen voi osallistua kuka tahansa myös omalta kotikoneelta käsin menemättä mihinkään tilaisuuteen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. 6

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    7. 7

      Jorman 11-metrinen Trump-mobiili kiinnosti Washingtonissa – yksi asia sai pastorin murheelliseksi

    8. 8

      Trump ja Pence saivat miekan käteen – näin jättikokoisen kakun leikkaaminen sujui

    9. 9

      Kumppaniaan pettänyt listaa: ”Olisinpa tiennyt nämä asiat ennen kuin petin”

    10. 10

      Kaksi vuotta sairaalassa ollut mies ajettiin oikeuden päätöksellä pois – ”Oli kuin hotellissa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    3. 3

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    4. 4

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    7. 7

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    8. 8

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    3. 3

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    4. 4

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    5. 5

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Mikä kaunotar! Ivanka Trump, 35, käänsi katseet vaaleanpunaisessa prinsessapuvussaan

    2. 2

      Juha Mieto joutui antamaan periksi nykyajalle – yhdestä periaatteesta hän ei kuitenkaan luovu ikinä

    3. 3

      Tarjan, 54, tutkinnosta alkoi nöyryyttävä työnhaku – ”Yhtäkään koulutusta vastaavaa työpaikkaa ei tarjottu”

    4. 4

      Tappolistat, agentit, vakoilusatelliitit... 8 salaisuutta, jotka Donald Trump saa tietää virkaan astuttuaan

    5. 5

      IS seurasi hetki hetkeltä: Trumpin ensimmäinen päivä presidenttinä huipentui tanssiaisiin

    6. Näytä lisää