Digitoday

Valikko

Osat lensivät Ylen testissä: 3d-tulostettu ase hajosi heti

3d-tulostimella rakennettu ase osoittautui vaaralliseksi Yleisradion testissä.

Yleisradion Ajankohtainen kakkonen kokeili aseen pikavalmistamista Aalto-yliopiston laboratoriossa. Laite valmisti netistä ladattujen ohjeiden perusteella pistoolin abs-muovista. Kyse ei ollut tosin kotikäyttöön myydystä laitteesta, vaan 15 000 euron tulostimesta.

Yleisradion toimittaja vei tulostetut muoviosat asesepän käsittelyyn. Netistä ladatun mallin pohjalta tulostetuista osista puuttui iskuri, joten se piti valmistaa metallista. Muuten ohjeilla syntyi Ikaalisten aseseppäkoulun lehtorin Jorma Lähteenmäen mukaan ase yllättävän helposti. Lähteenmäki kokosi aseen osista noin tunnissa.

Kokeilussa tulostettu ase osoittautui huteraksi. Aseen liipasin ja piippu hajosivat, ja osia lensi ympäriinsä. Myös yhdeksän millimetrin patruuna hajosi. Kokeilun jälkeen Lähteenmäki piti tällaista asetta hyvin vaarallisena.

Tamperelainen tutkija ja 3d-tulostusyrittäjä Jarkko Moilanen arvioi Ylelle, että muutaman vuoden päästä kuka tahansa voi tulostaa kotilaitteilla toimivia aseita. Moilanen ennusti, että aseiden mallit tulevat leviämään entistä enemmän internetissä.

Yhdysvalloissa aseiden 3d-tulostusohjeet ovat huolestuttaneet viranomaisia. Niitä on vaadittu poistettavaksi. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Liberator-aseen mallia on kuitenkin ladattu jo ainakin 100 000 kertaa.

Pelkkä netistä tulostettu muoviase ei sinänsä riitä ammuskeluun. Aseeseen tarvitaan vielä patruunat.

Yleisradion Ajankohtainen Kakkonen on katsottavissa Yle Areenassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    2. 2

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    3. 3

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      16-vuotias Arttu teki hurjan tuloksen kuulantyönnössä – ikäluokan kärkinoteeraus maailmassa!

    6. 6

      Puukotti poikaystäväänsä selkään – nuorelle naiselle yhdeksän vuoden tuomio

    7. 7

      Yllättikö tammikuun palkkakuitti ikävästi? Tästä se johtuu

    8. 8

      Carola Häggkvistiltä, 50, yllättävä paljastus: Ei ole harrastanut seksiä 14 vuoteen

    9. 9

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    10. 10

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    2. 2

      Poliisi peitti omia jälkiään sarjahukuttajan kotitiellä

    3. 3

      Taksikuski vei asiakkaan unohtaman salkun Pasilan poliisiasemalle: 20 000 euroa ja timantti – jää ilman 2000 euron löytöpalkkiota

    4. 4

      Yllätys Urheilugaalassa – Kimi Räikkönen asteli lavalle ja piti pitkän puheen: ”Ittekin tekemällä voi tulla ihan hyvä lopputulos”

    5. 5

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    6. 6

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    7. 7

      Kimi Räikkösen saapuminen Hartwall-areenaan oli tarkoin varjeltu salaisuus – ”Sovimme Kimin kanssa, miten nämä asiat hoidetaan”

    8. 8

      Tapio Suominen esitteli naisystävänsä julkisesti ensi kertaa – tässä on kuvankaunis Evelin

    9. 9

      Antti Pihlström saapui Urheilugaalaan hiukan ikävästä syystä: ”Oli kyllä aika huonot fiilikset”

    10. 10

      Axl Smithin uhrien joukossa julkisuudesta tuttuja henkilöitä – tapaus tänään käräjillä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    9. 9

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    2. 2

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    3. 3

      Poliisi tutkii: Äiti esiintyi puolialasti lasten edessä – video päätyi suorana verkkoon

    4. 4

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    5. 5

      16-vuotias Arttu teki hurjan tuloksen kuulantyönnössä – ikäluokan kärkinoteeraus maailmassa!

    6. Näytä lisää