Digitoday

Valikko

Digitaalinen bemarikuski-ilmiö: Itsevarmuutta isosta näytöstä

Harvardin yliopistossa julkistetun tutkimuksen mukaan laitteen iso näyttö antaa käyttäjälleen itsevarmuutta.

Useimmat tuntevat mielikuvan bemarikuskista: röyhkeä ja itseriittoinen. Piti paikkansa tai ei, myytti bemarikuskeista elää.

Voiko olla, että ilmiölle on olemassa vastine myös mobiililaitteiden maailmassa? Harvardin yliopiston tutkimuksen mukaan näin näyttäisi olevan.

Tutkijat Maarten Bos ja Amy Cuddy halusivat selvittää, miten koehenkilöiden käyttämät tekniset laitteet vaikuttavat heidän suhtautumiseensa muihin ihmisiin.

Aiemmin tutkijat olivat selvittäneet, että ruumiin asennolla on yhteys itsevarmuuteen. Esimerkiksi leveässä asennossa pöytään nojaava henkilö käyttäytyy jämäkämmin ja vakuuttavammin kuin jalat ristissä oleva ja vähän tilaa vievä ihminen.

Näistä lähtökohdista alkoi ruutukoon käyttäytymiseen vaikuttamisen selvittäminen. Koehenkilöille annettiin satunnaisesti pieni iPod-soitin, tablettimikro, kannettava tietokone tai pöytätietokone, joilla heidän piti suorittaa tehtävä. Tämän jälkeen heidän käskettiin odottaa viisi minuuttia palkintoa kokeeseen osallistumisesta.

Todellisuudessa koe alkoi vasta tuolloin. Tutkija ei palannut, ja muut tutkijat ottivat aikaa, kauanko kesti ennen kuin koehenkilö lähti etsimään tutkijaa. Mitä lyhyempi aika oli, sitä itsevarmemmaksi ja jämäkämmäksi koehenkilön käyttäytyminen tulkittiin.

Koe paljasti, että mitä isoruutuisempaa konetta koehenkilöt olivat käyttäneet, sitä hanakammin he lähtivät etsimään tutkijaa. Näyttökoon kasvaessa koehenkilöt lähtivät keskimäärin kaksi ja puoli minuuttia aikaisemmin etsintäpuuhiin.

Tutkimuksen tulokset lienevät hyvää polttoainetta iPhone-nörtti- ja phablet-mahtailija-tyyppisille ihmisluokitteluille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

    8. 8

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    9. 9

      Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

    10. 10

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    11. Näytä lisää
    1. 1

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    2. 2

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    3. 3

      New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

    4. 4

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    5. 5

      Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

    6. 6

      Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

    7. 7

      Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

    8. 8

      Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

    9. 9

      IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

    10. 10

      MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

    2. 2

      Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    6. 6

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    7. 7

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    8. 8

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    9. 9

      Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

    10. 10

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

    2. 2

      Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

    3. 3

      Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

    4. 4

      Raju huoneistopalo Helsingissä: ”Keittiö tuhoutui aivan täysin”

    5. 5

      Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

    6. Näytä lisää