Digitoday

Valikko

Suomalaisen Adaia-käynnykän julkistus lähenee – "Häivähdys bemaria"

Ex-nokialaisten perustama Adaia kehittää kovalla vauhdilla ensimmäisiä laitteitaan. Toimitusjohtajan mukaan uutisia kuullaan "ihan lähikuukausina".

Viime vuoden lopulla perustettu, kovaa käyttöä kestäviä premium-älypuhelimia kehittävä Adaia on osoitus siitä, että Suomessa riittää tunkua puhelinmarkkinoille myös Nokian ja Jollan ulkopuolelta. Adaia lupailee tekevänsä ensimmäiset laitejulkistuksensa jo aivan lähiaikoina. 

– Sanotaan, että aiheeseen liittyen saattaa tulla uutisia ihan lähikuukausina, Adaian toimitusjohtaja Heikki Sarajärvi paljastaa Digitodaylle.

Tällä hetkellä Adaiassa on käynnissä kova tuotekehitysjakso.

– Nyt tehdään tuotekehitystä koko ajan. Töitä tehdään kovasti, Sarajärvi sanoo.

Yhtiöllä on toimintaa Helsingissä, Lontoossa, Vancouverissa ja Los Angelesissa. Työntekijöitä on Sarajärven mukaan "noin 16".

Kehitystyössä ovat tiiviisti mukana myös kumppaniyhtiöt, oululainen Elektrobit ja Münchenissä päämajaansa pitävä BMW Designworks. Ensimmäinen on tehnyt laitteen elektroniikkasuunnittelun ja jälkimmäinen suunnitellut muotoilun, jossa on samoja piirteitä kuin BMW-autoissa.

Adaian laitteiden valmistusmaata ei ole vielä päätetty, mutta Sarajärven mukaan usein ensimmäisenä kysymykseen tuleva Kiina se ei tule olemaan. Periaatteessa valmistus voisi hänen mukaansa tapahtua Suomessakin.

Toimitusjohtaja Sarajärven mukaan Adaia on onnistunut haalimaan uusia sijoittajia. Uusien sijoittajien määrää hän ei kuitenkaan suostu paljastamaan.

– Rahoituksen suhteen ollaan ihan aikataulussa, hän sanoo.

Kehitteillä
useampia laitteita

Adaia ilmoitti jo viime vuoden loppupuolella valinneensa laitteidensa käyttöjärjestelmäksi Googlen Androidin. Sarajärven mukaan valinta oli onnistunut, tosin myös pakon sanelema.

– Ei tuossa kauheasti muita vaihtoehtoja ole kuin Android, hän sanoo.

Adaia ei suunnittele ainoastaan yhden laitteen tuomista markkinoille, vaan kehitteillä on samanaikaisesti useita tuotteita. Ensimmäisessä julkistuksessa saatetaan nähdä siis joko yksi tai useampi laite.

Nyt kehitteillä olevat puhelimet tulevat sijoittumaan eri hintaluokkiin, ja lisäksi jokaisesta laitteesta on luvassa eri ominaisuuksia painotettavia vaihtoehtoja.

– Laitteet tulevat olemaan iPhonea selkeästi kalliimpia premium-tuotteita, mutta myös selkeästi edullisempia kuin halvimmat Vertut, Sarajärvi sanoo.

Sarajärvi täsmentää, että Adaia-puhelinten hintahaitari tulee asettumaan tuhannen ja viidentuhannen euron välimaastoon.

Kauppoihin
ensi vuoden puolella

Viime syksynä Adaia lupaili laitettaan kauppojen hyllyille jo tämän vuoden aikana. Aikataulua on kuitenkin jouduttu rukkaamaan: kuluttajat saavat laitteita käsiinsä näillä näkymin ensi vuoden puolella.

– Kyllä se ensi vuoden puolelle menee. Emme ehdi joulumarkkinoille, Sarajärvi sanoo.

Hänen mukaansa laitteiden myynti aloitetaan näillä näkymin aluksi kolmessa maassa.

– Meillä on jakeluesisopimukset Suomeen, Britanniaan ja Yhdysvaltoihin.

Digitoday pääsi testaamaan yksinoikeudella Adaian lippulaivamallin prototyyppiä. Lue ensitestin tunnelmat täältä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    3. 3

      Kommentti: Amerikan Vennamo lupasi mahdottomia

    4. 4

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    5. 5

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    6. 6

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    7. 7

      Kiusallinen sekaannus Melania Trumpin ja Michelle Obaman välillä – presidenttiparit pyörivät Valkoisen talon portailla hämmentyneinä

    8. 8

      ”Moni varmasti pelästyi” – Trumpin dramaattisen puheen sävy kiinnitti asiantuntijan huomion

    9. 9

      Miljardööri sanoo käyttävänsä omaisuuttaan Trumpin vastustamiseen ”ilman rajaa”

    10. 10

      Sarjahukuttajan puhelin hälyttää, mutta missä? Poliisin paikannusyritys jäi tuloksettomaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    8. 8

      Trump allekirjoitti ensimmäiset paperinsa

    9. 9

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    10. 10

      Jasmin Mäntylä poseeraa topless-kuvassa pelkkä pyyhe lanteillaan – lähettää viestin Instagram-seuraajilleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    10. 10

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      6 yleistä virhettä, jotka sinäkin luultavasti teet joka kerta suihkussa

    2. 2

      Äänestäisitkö kyllä vai ei Bernerin esitykselle eduskunnassa? Näin kansanedustajat vastasivat

    3. 3

      Kommentti: Amerikan Vennamo lupasi mahdottomia

    4. 4

      Barron, 10, teki sen taas – haukotteli leveästi isänsä suurena päivänä

    5. 5

      Uusi käänne Patrik Laineen tilanteessa

    6. Näytä lisää