Digitoday

Valikko

Europarlamentti alkaa selvittää jenkkivakoilua

Euroopan parlamentti selvittää, miten Yhdysvaltojen vakoiluohjelma oli tunkeutunut EU:n tiloihin ja virastoihin. Kotirintamallakin on paljastunut parantamisen varaa.

Euroopan parlamentin kansalaisvapauksien valiokunta ryhtyy selvittämään USA:n vakoilutoimia. Valiokunta kerää asiaa koskevat tiedot ja muun näytön ja raportoi asiasta vuoden loppuun mennessä, tiedote kertoo.

Tarkoituksena on käsitellä valvontatoimia eurokansalaisten yksityisyyden, tietosuojaoikeuksien, sananvapauden ja oikeudelle ominaisen syyttömyysolettamuksen pohjalta.

Parlamentin jäsenet ottavat kantaa myös NSA-vuotaja Edward Snowdenin tilanteeseen. Parlamentissa korostetaan, että "tarvitaan menettelyjä, joiden avulla ilmiantajat voivat paljastaa perusoikeuksien vakavia loukkaamisia".

Lisäksi Snowdenin kaltaisten henkilöiden olisi saatava tarvittavaa suojelua, mukaan luettuna kansainvälisen tason suojelun.

Parlamentin jäsenten mukaan EU:n tietosuojavaatimuksia ei tule vesittää EU:n ja Yhdysvaltojen neuvottelupöydässä olevan kauppa- ja investointisopimuksen vuoksi.

Europarlamentaarikot vaativat toimia samaan aikaan, kun myös EU-maiden paljastetaan vakoilleen tietoliikennettä. Brittilehti the Guardian kertoi viime viikolla, että Britannia harrastaa jotakuinkin samanlaista vakoilua kuin Yhdysvallat. 

Tuorein paljastus tulee Ranskasta. Ranskalainen sanomalehti Le Monde uutisoi tänään, että Ranskan viranomaiset valvovat ranskalaisten puheluita, sähköposteja ja sosiaalisen median käyttöä Ranskassa ja ulkomailla. 

Le Monden mukaan paikalliset viranomaiset eivät kuitenkaan jäljitä puheluiden sisältöä vaan valvovat, kuka on yhteydessä ja keneen. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. 6

      IS:n lukijat äänestivät: Abdul Tuisku on Putouksen uusista sketsihahmoista hauskin!

    7. 7

      ”Kyllä me nyt vain odotamme tässä, että juna lähtee” – Järjestelmävika sai matkustajat hämmennyksiin

    8. 8

      Jatkosodan kenttäsairaaloiden kauhukuvat eivät unohdu – Sotamaa leikkasi yötä päivää Pervitinin voimalla

    9. 9

      Pieni lapsi yksin autossa Hämeenlinnanväylällä – katosi ennen pelastajien tuloa

    10. 10

      Fitnesskaunottaren paino nousi 12 kiloa – joutui somessa järkyttävän ryöpytyksen kohteeksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Niinan, 38, maatilaa on vainottu jo kolme vuotta: hevosta ajettiin autolla takaa – koko karja menee teuraaksi

    2. 2

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    3. 3

      Poliisi IS:lle: Näin sarjahukuttaja jäi kiinni – ”Hänellä oli itsellään tiedossa...”

    4. 4

      Valtava maanjäristys Tyynellämerellä – jopa 8,0 Richterin asteikolla

    5. 5

      Anna: Viime viikolla erostaan ilmoittanut Rosa Meriläinen seurustelee kirjailijan kanssa

    6. 6

      Seitsemän salaperäistä prinsessaa: Tässä ovat parrasvaloja vältelleet kruunupäät –Mukana Kauniit ja rohkeat -tähti ja ”maailman kaunein”

    7. 7

      Valtava jäävuori uhkaa irrota Etelämantereelta – kauhuskenaariona maailmanlaajuiset seuraukset

    8. 8

      Intiimi hetki sian kanssa – Oulun poliisi otti oudon miehen kiinni ojasta

    9. 9

      Minka Kuustonen loisti seksikkäänä rouva Trumpina – sketsiohjelma tarttui myös ajankohtaisiin aiheisiin

    10. 10

      Täällä sarjahukuttaja napattiin – silminnäkijä kertoo kiinniotosta: ”Isokokoinen kaveri nousi ulos”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    4. 4

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    5. 5

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    6. 6

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    7. 7

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Skandaali Hamburger Börsin tanssilattialla: Mies virtsasi naisen jaloille, nainen löi tuopilla

    2. 2

      Haukiputaalaisen Jalmarin Juha Sipilä -imitaatio villitsi Putouksessa – some sekosi ”Nuha Pipilästä”

    3. 3

      Kuvat ei herkimmille: Brasilian ihmis-Ken uhmasi lääkärien varoituksia – takana jo uskomattomat 50 kauneusleikkausta

    4. 4

      Monte Carlon MM-ralli päättyi: Latvalalta ja Mäkisen tallilta loistava aloitus!

    5. 5

      Ei herkkohermoisille: Tältä näyttää työuupumus sairaalassa

    6. Näytä lisää