Digitoday

Valikko

Kuva vihjaa: Halpa-iPhonesta tulee 5C

Kiinalaisfoorumilla julkaistun valokuvan perusteella Applen edulliseksi huhuttu älypuhelin saa nimekseen iPhone 5C.

Japanilainen Macotakara löysi kiinalaisen uutissivusto WeiPhonen foorumeilta mielenkiintoisen valokuvan. Kuvassa näkyy valkoisia muovisia pakkauskoteloita, joissa on Applen logon lisäksi teksti "iPhone 5C".

Jos kuva on aito, Applen syksyn puhelinmallistossa saattaa olla vaihtoehtoina edullisempi iPhone 5C ja lippulaivamalli iPhone 5S. C-kirjain viittaa todennäköisesti Color-sanaan. Edullisemman iPhonen on huhuttu aiemmin tulevan myyntiin Nokian Lumian tavoin myös eri väriversioina.

Apple on pitäytynyt iPhonessa mustassa ja valkoisessa, mutta iPodeissa erilaisia värejä on käytetty jo pitkään. Kiinalaiskuvan muovipakkaus muistuttaakin paljon iPodeissa käytettyä valkoista pakettia, jonka läpinäkyvä kansi paljastaa soittimen värin.

Mahdollisesti iPhone 5C:ksi ristitty edullisempi, huhujen mukaan muovikuorinen iPhone korvaa todennäköisesti iPhone 4:n ja 4S:n. Mutta myös iPhone 5 saattaa jäädä historiaan iPhone 5S:n ja iPhone 5C:n tieltä. Foxconn on kertonut iPhone 5:n valmistuksen olevan haastavaa, eikä iPhone 5:lle olisi välttämättä tilaa myös 4-tuumaisella näytöllä varustetun 5C:n rinnalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    2. 2

      Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

    3. 3

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    4. 4

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    5. 5

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    6. 6

      Liivijengin ex-pomo jälleen oikeudessa: Jari Aarnion kanssa rikoksia tehtaillut Vilhunen syytettynä törkeästä kiristyksestä

    7. 7

      Räjähdysääni pelasti 1-vuotiaan palavasta talosta Laukaassa – 40-vuotiaalle miehelle syyte kolmesta murhan yrityksestä

    8. 8

      13-vuotias uhkaa vanhempiaan poliisilla – äiti pyytää apua

    9. 9

      Jelena Välbe hätkähdytti t-paidallaan MM-hiihdoissa – legenda on tyytyväinen, ettei Putin tule Lahteen

    10. 10

      Lomalentoja uhannut lakko peruuntui – Pro ja Palta hyväksyivät sovintoehdotuksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    6. 6

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    7. 7

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    8. 8

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    9. 9

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    10. 10

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

    2. 2

      Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

    3. 3

      ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

    4. 4

      Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

    5. 5

      Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

    6. Näytä lisää