Digitoday

Valikko

Automaattimetro rämisee raiteille – koeajot käyntiin

Siihen kului vuosia luultua kauemmin ja lukuisia riita-asioita on vielä käsittelemättä, mutta automaattimetro on vihdoin pääsemässä koeajoon. Kuskit pysyvät metroissa kuitenkin vielä hyvän tovin.


Helsingin nykyisen metrolinjan ja tulevan Länsimetron automatisoiva Siemens odottaa ensimmäisiä automatisoituja junia liikenteeseen viimeistään 19. elokuuta. Junat ovat samoja kuin ennen, mutta niihin on tehty automaation vaatimat tekniset muutokset.

Heinäkuun lopun tiedotteen mukaan hätäjarrujen testaamista jatkettiin vielä "matkustajien turvallisuuden varmistamiseksi". Jarrujen lisätestaus kuulostaa huolestuttavalta, mutta se ei ole sitä, vakuuttaa projektipäällikkö Kimmo Reiman Helsingin kaupungin liikennelaitoksesta (HKL).

– Ei se ole huolestuttavaa. Luonnollisesti varmistamme hätäjarrujen toimivuuden ennen junan ottamista matkustajaliikenteeseen, Reiman sanoo It-viikolle.

Välirauha
pitkässä taistossa


Metrourakka on ollut perin kummallinen ja riitaisa. Aikataulu on huomattavan myöhässä alkuperäisestä tavoitteesta saada automaattijunat käyttöön vuonna 2013.

Junien automatisointi ylipäätään on kuitenkin saavutus ottaen huomioon, että koko projekti oli viime vuonna hyvin lähellä kaatua HKL:n ja Siemensin taloudellisten erimielisyyksien takia. Hanke pelastui, kun osapuolet tekivät niin sanotun etenemissopimuksen ja päättivät selvittää riita-asiat oikeudessa vasta automaattimetron valmistuttua.

HKL:n Reimanin mukaan ongelmien hautaaminen toistaiseksi oli ainoa löydettävissä ollut ratkaisu projektin viemiseksi eteenpäin. Se on normaali menettely projekteissa, joissa syntyy erimielisyyksiä. Siemens Oy:n liikenne- ja logistiikkadivisioonan johtaja Juha Lehtonen on samaa mieltä.

– Ei ole mitenkään poikkeuksellista, että suurissa projekteissa tulee välillä erimielisyyksiä. Osapuolilla on kuitenkin yhteinen intressi ratkaista erimielisyydet ja saada projekti loppuun. Onhan tämä sinänsä poikkeuksellinen etenemismalli, mutta se oli ainoa tapa päästä eteenpäin projektissa, jossa on tiukka aikataulu, Lehtonen sanoo.

Kuskit
jatkavat vielä


Alkujaan noin 100 miljoonan euron urakka on Reimanin mukaan pysynyt budjetissa, vaikka julkisuudessa muuta on väitettykin. Nykyinen kustannusarvio on noin 170 miljoonaa euroa, mutta siinä on mukana Helsingin metron, Länsimetron ja varikon laajennuksen automatisointi ja kaikkiin myös sisältyvä kulunvalvontajärjestelmä. Summa voi muuttua myöhemmin välimiesoikeudessa.

Siemensin Lehtosen mukaan Helsingin metroprojektista on valmiina noin puolet, kulunvalvonta on toteutettu kokonaan ja otettu käyttöön viime joulukuussa.

Liikenteeseen elokuussa palaavat ensimmäiset M100-sarjan junat eivät vielä liiku tietokoneen varassa. Lähikuukausina niitä testataan yöaikaan automaattiajossa, kun matkustajaliikennettä ei ole.

Testauksessa säädetään kaikki junien ja radan automaatiojärjestelmät toimimaan yhdessä. Juna saa paikkatiedon radalta ja kertoo oikean paikan ohjausjärjestelmälle sekä tottelee sen käskyjä.

Kaikki metrojunat pitävät kuljettajat mukana vuoteen 2016 asti. Mutta vuodesta 2015 lähtien järjestelmä ohjaa jo junia ja kuljettajat ovat vain tarkkailijoina.

Junat
myöhässä


HKL:n on sanottu kirjanneen projektissa pitkälle toista sataa vikaa ja puutetta. Keväälläkin huhuttiin olevan kymmeniä ratkaisemattomia kysymyksiä.

Liikelaitoksen johtokunnan kokouksessa kesäkuussa kerrottiin, että merkittävä osa havaituista virheistä on korjattu. Toisaalta ensimmäiset junat saadaan takaisin liikenteeseen yli puoli vuotta sen jälkeen, mitä viime vuonna laaditussa etenemissopimuksessa sovittiin.

– Toistaiseksi projektin kokonaisaikataulu mahdollistaa edelleen Länsimetron liikenteen aloittamisen 1.1.2016 puoliautomaattisena, mutta aikataulun turvamarginaali on oleellisesti lyhentynyt yhdeksästä kuukaudesta kolmeen kuukauteen. Siemensin lisäviivästykset muodostavat merkittävän aikatauluriskin, HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenranta selvitti kokouspöytäkirjassa.

Viat ovat koskeneet muun muassa laiturinäyttöjä ja laituriovia. Ovien merkittävimmät kesäkuussa vielä avoinna olleet viat olivat korroosio-ongelmia laituriovissa sekä ovien merkkivalon heikko näkyvyys auringonpaisteessa.

Siemens: vikoja ja puutteita
"hyvin vähän"


Siemensin Lehtosen mukaan koko keskustelu vioista ja puutteista alkoi kulunvalvonnan uusimisen jälkeen ja suistui niin sanotusti raiteiltaan.

Helsingin metron kulunvalvonta vaihdettiin uuteen digitaaliseen järjestelmään joulukuun 2012 ensimmäisenä viikonloppuna. Lehtosen mukaan tämä on automatisoinnin perusta.

– Kulunvalvonnan vaihto sujui hyvin. Kyseessä oli suuri operaatio, jossa tehtiin yhden viikonlopun aikana 6 000 kytkentää ja otettiin käyttöön miljoona ohjelmariviä. Erilaisia havaintoja tuli vain 147, mikä on hyvin vähän, hän sanoo.

Lehtosen mukaan suurimmat haasteet ovat olleet vanhojen junien automatisointi sekä laiturinäytöt ja -ovet. Vanhimpien M100-sarjan junien automatisointi on hänen mukaansa viimeistelyä vaille valmis, ja laituriovien haasteet on Helsingin osalta valtaosin ratkaistu.

Laituriovet vaativat lisäksi matkustajien valistamista.

– Tärkeintä on, ettei sulkeutuvien ovien väliin mennä, HKL:n Reiman toteaa.

Olisiko pitänyt
ostaa uudet junat?


Kimmo Reiman ei näe enää teknisiä syitä, jotka voisivat estää automaattimetron toteutumisen. Keväällä kirjattuja vikoja on korjattu suuri joukko ja kaikista vielä avoimista on sovittu korjaustavoite joko loppuvuodelle tai vuoden 2014 alkupuoliskolle.

– Suurin osa vioista ei ole "ratkaisemattomia", ne ovat vain työn alla ja niiden poistamiseksi Siemens työskentelee, HKL:n Kimmo Reiman muotoilee.

Pitkin matkaa on kyselty, olisiko HKL:n kannattanut ostaa suosiolla kokonaan uudet metrojunat vanhojen muuntamisen sijaan. Reimanin mukaan on liian varhaista sanoa, mikä olisi ollut paras ratkaisu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. 6

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    7. 7

      Kiusallinen paljastus Oscar-kulisseista – kirjekuorten jakaja twiittasi Emma Stonen kuvan hetkeä ennen väärän kuoren antamista

    8. 8

      Hai vei koiran vain viiden metrin päässä rannasta Sydneyssä – ”Se oli hirveää”

    9. 9

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    10. 10

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    10. 10

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

    2. 2

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    3. 3

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Donald Trump kommentoi vihdoin Oscar-gaalan tapahtumia – ”Surullista”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    5. 5

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. Näytä lisää