Digitoday

Valikko

Nokia liian vahva: HTC luopuu Windows Phonesta

Taiwanilainen HTC aikoo siirtyä pois Windows Phone -älypuhelimista, sillä Nokia on niissä niin ylivoimainen.

Teknologiayhtiö HTC aikoo siirtyä pois Windows Phone -älypuhelinten valmistuksesta, teknologiajulkaisu Digitimes kertoo nimettöminä pysytteleviin matkapuhelinalan lähteisiinsä viitaten.

HTC:n päätöksen taustalla on lehden mukaan se, että Nokia on kaapannut itselleen hallitsevan aseman Microsoftin älypuhelinjärjestelmässä.

Lähteiden mukaan HTC on päättänyt, että Nokiaa vastaan taisteleminen on muuttunut hyödyttömäksi.

Lähteet eivät kerro, aikooko HTC lopettaa Windows Phone -laitteiden valmistuksen kokonaan tai milloin niin olisi tapahtumassa.

HTC:n osuus Windows Phone -laitteista on laskenut jo alle viiteen prosenttiin. Yhtiö oli aikanaan selkeästi suurin Windows Phone- ja Windows Mobile -laitteiden valmistaja.

Samaan aikaan Nokia on kasvattanut osuutensa Windows Phoneista jo yli 80 prosenttiin.  Suomalaisyhtiö on onnistunut laajentamaan Lumia-mallistoaan etenkin tänä vuonna merkittävästi.

Nokian jälkeen Samsung on toiseksi suurin Windows Phone -laitteiden valmistaja.

HTC yritti vastaiskua vielä viime vuoden lopulla uusien Windows Phone 8 -laitteidensa avulla. Strategia ei kuitenkaan onnistunut, ja nyt HTC aikoo lähteiden mukaan keskittyä Android-laitteisiin. Niissäkin se on tippunut viiden suurimman valmistajan ulkopuolelle.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    6. 6

      Syyte: Kahdeksan miljoonaa lotossa voittanutta miestä huijattiin – kaupiteltiin väärää mökkiä

    7. 7

      Ruotsalaisen hiihtäjätähden hölmöily pilasi kilpakumppanin mitalisauman, asiantuntijalta tyrmäys: ”Täysin idioottimaista!”

    8. 8

      Traktorimies mystisessä onnettomuudessa, ajoi ulos 6-tieltä – pysähtyi 300 metrin päässä päin mäntyä

    9. 9

      Lentokone laskeutui hurjannäköisesti Englantiin kovassa sivutuulessa

    10. 10

      Kommentti: Trumpin mystinen takapiru lähetti synkän viestin – todellisuus jäi nostatuksen varjoon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    4. 4

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    5. 5

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    6. 6

      51 Siwaa ja Valintataloa suljetaan – tässä koko lista

    7. 7

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    8. 8

      Upea pari! Tässä on Minka Kuustosen komea näyttelijärakas – yhdessä jo vuosia

    9. 9

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    10. 10

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    7. 7

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    8. 8

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    9. 9

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    10. 10

      Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    3. 3

      Hengenvaarallinen villitys leviää nuorten keskuudessa ja herättää huolta: ”Halikuva muuttuu nopeasti tragediaksi”

    4. 4

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    5. 5

      Poliisi iski 1980-luvulla rakennettuun ydinbunkkeriin Englannissa – tiloista löytyi laiton miljoonabisnes

    6. Näytä lisää