Digitoday

Valikko

"Täysi katastrofi": Microsoftin Surface-floppi viedään oikeuteen

Microsoftin osakkeenomistajien oikeuskanne julistaa Surface-tabletin olleen paitsi myyntifiasko, myös laiton fiasko.

Eri lakifirmat käynnistivät Yhdysvalloissa oikeustoimet ohjelmistotalo Microsoftia vastaan, muun muassa Computerworld kirjoittaa.

Kanteen Microsoftia vastaan ovat nostaneet yhtiön osakkeita huhtikuun 18. ja heinäkuun 18. päivän välisenä aikana ostaneet sijoittajat.

Microsoftin katsotaan harhaanjohtaneen sijoittajia Surface RT -tablettien menekistä ja tienneen hyvän aikaa, että sen yritys puskea Applen iPadin hallitsemille tablettimarkkinoille oli epäonnistunut.

– Microsoftin yritys päästä tablettimarkkinoille oli täysi katastrofi, joka jätti yhtiön käsiin paljon ylimääräisiä ja yliarvostettuja Surface RT -laitteita, kanteessa sanotaan.

Kanteessa mainitaan vastaajiksi muun muassa Microsoftin toimitusjohtaja Steve Ballmer, entinen talousjohtaja Peter Klein ja nykyinen markkinointijohtaja Tami Reller. Kanteen mukaan Microsoft antoi heidän johdollaan olennaisesti vääriä ja harhaanjohtavia taloudellisia lausuntoja kuluvan vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.

Microsoft teki heinäkuussa lähes miljardin dollarin alaskirjauksen heikon Surface-myynnin vuoksi. Lisäksi toimitusjohtaja Ballmer myönsi vihdoin heinäkuun lopussa, että Surfacea on valmistettu liikaa.

Microsoft ei kommentoinut kannetta eri lehtien pyynnöistä huolimatta. Surfacen käyttämä Windows RT -käyttöjärjestelmä on laajemmissa vaikeuksissa, sillä laitevalmistajien tuki alustalle on heikentynyt viime aikoina.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. 6

      Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

    7. 7

      Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

    8. 8

      Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

    9. 9

      Kokaiinilastista tuomittu paljasti vahingossa ekstaasijutun – poliisi takavarikoi järeitä aseita, miesjoukko matkustuskieltoon

    10. 10

      Jukka Jalonen nöyränä neljännen tappion jälkeen: "Ei jäänyt mitään jossiteltavaa"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    3. 3

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    4. 4

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    5. 5

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    6. 6

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    7. 7

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

    10. 10

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

    2. 2

      Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

    3. 3

      Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

    4. 4

      Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

    5. 5

      Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

    6. Näytä lisää