Digitoday

Valikko

Turkin valtio sysää TeliaSoneraa sivuun Turkcellissä

Turkin valtio on ottanut vallan maan suurimmassa matkapuhelinyhtiössä. Maan markkinavalvojalla on nyt viisi Turkcellin seitsemästä hallituspaikasta.

Turkin viranomaiset ovat toteuttaneet uhkauksensa ja nimittäneet kolme jäsentä lisää Turkcellin  seitsenjäseniseen hallitukseen, jossa sillä on nyt yhteensä viisi paikkaa. Nimitys vie entisestäänkin valtaa TeliaSoneralta, joka omistaa 38 prosenttia osakkeista. Myös venäläisen Alfa Groupin tytäryhtiön Altimon asema heikkenee entisestään.

Turkcellin omistajat ovat vääntäneet kättä jatkuvasti kasvaneen operaattorin hallitusvallasta jo kuusi vuotta. Vastapuolina ovat olleet turkkilaisen miljonäärin Mehmet Karamehmetin perheyritys Cukurova ja toisaalta TeliaSonera ja toisaalta Altimo. Ulkomaisten omistajien keskinäinen sopukaan ei ole pystynyt irrottamaan Cukurovan otetta vallankahvasta.

Kiistelevät osapuolet eivät ole päässeet sopuun hallituspaikoista tai edes yhtiön osinkojen jaosta.

Turkin markkinavalvoja antoi kiistapuolille aikaa 15 päivää nimittää kaksi ehdokasta kahdelle vapaana olevalle halltuspaikalle.

Analyytikot, joihin muun muassa asiasta kirjoittanut Wall Street Journal viittaa, sanovat, ettei Turkin hallitus halua päästää tärkeänä pidetyn yrityksen hallintoa luisumaan ulkomaisiin käsiin. Se voi tarkoittaa taloudellisissa ja oikeudellisissa vaikeuksissa olevan Cukurovan aseman pönkittämistä.

Jos Turkin markkinavalvojan dominoima hallitus päättää jakaa rästissä olevat osingot, se helpottaa Cukurovan yritystä kerätä puolitoista miljardia dollaria, jolla maksaa takasin Altimolta saatu laina. Silloin Altimo joutuisi palauttamaan lainan panttina olleen 13,8 prosentin osakepotin Cukurovalle.

Aikaisemmin Cukurova teki kauppasopimuksen samoista osakkeista TeliaSoneran kanssa, mutta rikkoi sopimuksen. Cukurova on tuomittu miljardin dollarin korvauksiin TeliaSoneralle ja sen omaisuutta on jäädytetty Yhdysvalloissa.

  • Turkki

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskaselta hurja reaktio maaliviivalla

    2. 2

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    3. 3

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      SS-miehet herättivät Mengelen keskellä yötä – Auschwitziin oli saapunut junalla seitsemän kääpiötä

    8. 8

      Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

    9. 9

      Tv-kanavan ”Ruotsin kansallisen turvallisuuden neuvonantaja” hämmästyttää – Ruotsissa miehestä ei ole kuultu sanaakaan

    10. 10

      Pettymys naisten parisprintissä – Suomi jäi viidenneksi, kulta Norjaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    2. 2

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    3. 3

      Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

    4. 4

      Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

    5. 5

      Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

    6. 6

      Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

    7. 7

      MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

    8. 8

      Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

    9. 9

      Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

    10. 10

      Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskaselta hurja reaktio maaliviivalla

    2. 2

      Karmeaa draamaa! Niskanen oli jo kullassa kiinni – törmäys Norjan kanssa tiputti Suomen MM-pronssille

    3. 3

      Suomen sijoitus nousi yhdistetyssä – vastustajalla sääntöjen vastainen puku

    4. 4

      38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

    5. 5

      Miesten parisprintillä karmea loppu! Iivo Niskanen törmäsi norjalaiseen, Suomi jäi pronssille – IS seurasi

    6. Näytä lisää