Digitoday

Valikko

Nokialla ja Facebookilla yhteinen tavoite: Internet kaikille maailmassa

Facebook ja Nokia ovat mukana jättihankkeessa, joka tähtää internetin tuomiseen kaikille maailman ihmisille.

Facebook ja sen perustaja Mark Zuckerberg ovat ilmoittaneet uudesta kansainvälisestä yhteistyöhankkeesta, jonka tavoite on tuoda internet seuraavan viiden miljardin ihmisen ulottuville. Hankkeen nimi on internet.org.

Perustajajäseniä ovat Facebookin lisäksi Nokia, Samsung, Ericsson, Qualcomm, Opera ja MediaTek.

Nettiyhteys liian
harvinainen

Internet on nykyään saatavilla noin 2,7 miljardille ihmiselle. Vaikka lukema on suuri, se on vain kolmannes maapallon väestöstä. Internetin käyttäjien määrä kasvaa yhdeksän prosentin vuosivauhtia, mitä Facebook pitää hitaana vauhtina. Syy on pohjimmiltaan yksinkertainen – raha.

– Epäoikeudenmukainen taloudellinen tosiasia on se, että niillä, jotka ovat jo Facebookissa, on paljon enemmän rahaa kuin muulla maailmalla yhteensä. Seuraavien miljardien ihmisten palveleminen ei ole meille välttämättä kannattavaa erittäin pitkään aikaan – tai ehkä koskaan. Me kuitenkin uskomme, että kaikilla pitäisi olla mahdollisuus olla yhteydessä internetiin, sanoo Zuckerberg hankkeen taustoja valottavassa kirjoituksessa (pdf).

Köyhempien alueiden ongelma on erityisesti verkkoyhteyksissä. Niiden rakentaminen vaatii jopa miljardiluokan investointeja, ja hinnat ovat siksi korkeita. Vaikka käyttäjällä olisi tietokone tai matkapuhelin, hänellä ei välttämättä ole varaa kunnolliseen nettiyhteyteen.

Facebook katsoo, että juuri maailman köyhemmät alueet voisivat saada erityistä hyötyä internetistä. Netti voi parantaa alueiden taloudellista tilannetta ja tuoda esimerkiksi terveydenhoitoa paremmin saataville.

Nokian Stephen Elop on samoilla linjoilla.

– Yleismaailmallinen pääsy internetiin on seuraava suuri teollinen vallankumous, hän arvioi.

”Karkea
suunnitelma”

Internet.org-hankkeen toiminta on tässä vaiheessa ”karkean suunnitelman” tasolla, myöntää Facebookin Zuckerberg. Suunnitelmat tarkentuvat yhteistyön ja hankkeen edistyessä.

Perustana on kuitenkin kolme kantavaa ideaa. Nettiin pääsemisen hintaa täytyy ensinnäkin saada alas. Laitepuolella se onnistuu edullisempien puhelinten kautta. Avainasemassa ovat kuitenkin teleoperaattorit, sillä tarjolle täytyisi saada riittävän edullisia nettiyhteyksiä.

Toinen perusidea on datan käytön tehostaminen. Hankkeen osallistujat kehittävät työkaluja, joilla hitaammista nettiyhteyksistä saadaan enemmän irti.

Hankkeen kolmas tavoite on auttaa yrityksiä edistämään internetin leviämistä. Hankkeessa yritetään kehittää uusia liiketoimintamalleja ja muuta tukea, joilla paikallisia yrityksiä autetaan tarjoamaan esimerkiksi edullisia nettiyhteyksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    5. 5

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    6. 6

      Näin Donald Trump puhui virkaan­astujaisiaan edeltävässä juhlassa: ”Minulla on tunne, että siitä tulee kaunista”

    7. 7

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    8. 8

      Ex-mies haukkui lihavaksi – nainen laihdutti 65 kiloa: Ihastuttaa nyt tuhansia Instagramissa poseeraamalla kuin fitnessjumalatar

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    2. 2

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    3. 3

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    4. 4

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    5. 5

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    6. 6

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    9. 9

      Ministeriö laski: Näin Bernerin suunnitelma vaikuttaisi eri ihmisiin – jopa 1000 euron lisäkulut

    10. 10

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    3. 3

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    4. 4

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    5. 5

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    6. 6

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    7. 7

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    8. 8

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Floridan poliisi julkaisi mykistävän videon rämeeltä – ”Kuka sanoi, että dinosaurukset ovat kuolleet sukupuuttoon?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    3. 3

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    4. 4

      Äiti ja isäpuoli antoivat pikkutytölle heroiinia ja metadonia kuukausien ajan – sydän pysähtyi nelivuotiaana

    5. 5

      EK2: Hänninen hienossa vauhdissa – Latvala jäi taakse

    6. Näytä lisää