Digitoday

Valikko

Länsi-Euroopan kännykkäkasvu jätti Nokian pellolle

Länsi-Euroopan matkapuhelinmyynti kasvoi huhti–kesäkuussa 2,6 prosenttia. Suurista toimittajista kaikki kasvattivat toimituksiaan Nokiaa lukuun ottamatta.

Länsi-Euroopassa toimitettiin huhti–kesäkuussa 43,3 miljoonaa matkapuhelinta, kertoo markkinatutkimusyritys IDC:n tällä viikolla julkaistu seurantaraportti. Kasvu tuli ennen kaikkea älypuhelimista, joita toimitettiin 19 prosenttia enemmän kuin edellisvuoden vastaavalla jaksolla eli 32,6 miljoonaa kappaletta. Nyt niiden osuus oli 75 prosenttia kaikista alueen toimituksista.

Markkinoiden vahva painottuminen älypuhelimiin koitui Nokialle turmioksi. Sen toimitusmäärä kutistui lähes kolmanneksella, ja osuus kaikista toimitetuista puhelimista oli 13,2 prosenttia.

Nokia oli kokonaistoimituksissa silti vielä toisella sijalla 43,4 prosentin markkinaosuuden vieneen Samsungin jälkeen. Mutta vain älypuhelimia valmistava Apple pystyi ottamaan markkinoilta saman osuuden kuin mihin Nokia pystyi tavallisilla ja älypuhelimilla yhteensä.

Älypuhelimissa Samsung oli lähes yhtä ylivoimainen kuin kokonaismarkkinoilla. Sen osuus kasvoi 42,9 prosenttiin. Apple pääsi 17,5 prosenttiin. Sonyn osuus oli 11,3 ja LG:n 8,0 prosenttia. Nokia toimitti 1,8 miljoonaa älypuhelinta, joka vastaa 5,5 prosentin markkinaosuutta.

Toimittajien markkinaosuuksien suhteelliset muutokset ovat surullista luettavaa Nokialle. Vuoden aikana Nokian toimitusten määrä kutistui 10 prosenttia, kun Samsungin nousi 16,7, Applen 9,6, Sonyn 85 ja LG:n peräti 333 prosenttia. Kaikki neljä suurinta toimittajaa ryöväsivät markkinaosuutta Nokialta ja muilta, vielä pienemmiltä toimittajilta, joiden yhteenlaskettu toimitusmäärä laski 14,3 prosenttia.

Windows Phone -toimitukset jatkoivat vakaata, mutta hidasta kasvua. Viime vuodesta ne lisääntyivät 48 prosenttia.  Android-puhelinten toimitukset kasvoivat vuodessa 29 prosenttia ja niiden osuus nousi 71 prosenttiin. Applen iOS:n markkinaosuus laski kaksi prosenttiyksikköä 17,4 prosenttiin. Windows Phonen osuus käyttöjärjestelmistä oli 6,3 prosenttia, joten muutkin kuin Nokia toimittivat niitä jonkin verran.

Nokian ote lipsui myös Euroopassa
Länsi-Euroopan älypuhelintoimitukset huhti-kesäkuussa

Valmistaja2Q13 toimitukset, milj.2Q13 osuus2Q12 toimitukset, milj.2Q12 osuus2Q13/2Q12 muutos
1. Samsung1442,9%12,043,8%16,7%
2. Apple5,717,5%5,219,0%9,6%
3. Sony3,711,3%2,07,3%85,0%
4. LG2,68,0%0,62,2%333,3%
5. Nokia1,85,5%2,07,3%-10,0%
6. Muut4,814,7%5,620,4%-14,3%
Lähde: IDC

Raportissa kiinnitetään huomiota myös 4G-lte-puhelimien nopeaan yleistymiseen. Niiden osuus kokonaistoimituksista oli 32 prosenttia ja älypuhelimista 43 prosenttia.

Kaikki suurimmat voittivat Nokian kustannuksella
Länsi-Euroopan matkapuhelintoimitukset huhti-kesäkuussa

Valmistaja2Q13 toimitukset, milj.2Q13 osuus2Q12 toimitukset, milj.2Q12 osuus2Q13/2Q12 muutos
1. Samsung18,843,4%17,341,0%8,7%
2. Nokia5,713,2%8,119,2%-29,6%
3. Apple5,713,2%5,212,3%9,6%
4. Sony3,78,5%2,35,5%60,9%
5. LG2,76,2%0,92,1%200,0%
6. Muut6,715,5%8,419,9%-20,2%
Yhteensä43,3100%42,2100%2,6%
Lähde: IDC

IDC:n mukaan operaattorit pystyvät siirtämään asiakkaat nopeasti ja edullisesti 4G-palveluihin, kunhan vaan saavat verkot rakennettua.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. 6

      10 tieteellisti todistettua syytä harrastaa seksiä päivittäin

    7. 7

      Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

    8. 8

      Kyösti Kakkonen Karjalaisessa: Työntekijät nousevat pian kapinaan ay-liikettä vastaan

    9. 9

      Suomalainen likööri hävisi kilvan 100-vuotisjuhlaliköörin tittelistä virolaiselle Vana Tallinnille – Alko vetoaa laboratorioanalyysiin

    10. 10

      ”Loheton lohi” on tämän hetken suurin ruokahitti – tärkeä ainesosa ostettiin loppuun kaupoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    2. 2

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    3. 3

      Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

    4. 4

      X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

    5. 5

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    6. 6

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    7. 7

      Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

    8. 8

      Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

    9. 9

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    10. 10

      Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    5. 5

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    6. 6

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    7. 7

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    2. 2

      Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

    3. 3

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    4. 4

      Suomen 50 halutuinta osoitetta – löytyykö omasi listalta?

    5. 5

      Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

    6. Näytä lisää