Digitoday

Valikko

Poliisi pidätti tietomurtojen tekijän

Poliisi kertoo epäillyn tunnustaneen lukuisia suomalaisia verkkopalveluja koskettavat tietomurrot. Myös uhreja alkaa hiljalleen pulpahdella esiin.

Helsingin poliisi kertoo ottaneensa kiinni pitkäkestoisesta verkkopalvelujen murtosarjasta epäillyn henkilön. Hän on myöntänyt rikokset, jotka tiettävästi alkoivat viime vuoden alkupuolella ja jatkuivat näihin päiviin asti.

Poliisi aloitti noin kaksi viikkoa sitten esitutkinnan lähes sataan suomalaiseen ja yli 200 ulkomaiseen palveluun tehdystä tietomurtosarjasta. Nyt tapauksia käydään yksitellen läpi jokaisen selvittämiseksi juurta jaksain.

Viestintäviraston Cert-fi-yksikkö on tehnyt yhteistyötä poliisin kanssa ja pitää listaa niistä verkkopalveluista, jotka ovat tiedottaneet joutuneensa iskun kohteeksi. Uutisen tekohetkellä Cert-fi:n listalla oli kolme verkkopalvelua: STT-Lehtikuva, Demi ja Kotiniemenvaltio.

Salaisia puhelinnumeroita
saattoi vuotaa

STT-Lehtikuva sanoo ehkä menettäneensä murrossa tekstiviestipalvelunsa nimiä ja puhelinnumeroita – mahdollisesti myös salaisia numeroita.

Demi.fi kertoo kärsineensä murron ennen sivuston uudistusta. Salasanat kehotetaan silti vaihtamaan.

– Tapahtuneesta ei tarvitse huolestua. Tietomurto koski satoja suomalaisia sivustoja, joista vanha Demi.fi oli yksi. Uudessa palvelussa kyseisiä tietoturva-aukkoja ei ole. Lisäksi Demi.fi:n salasanat ovat aina olleet tietokannassa kryptattuja eli ei-selkokielisiä, tiedotteessa sanotaan.

Tosin se, että salasanat ovat kryptattuja, ei vielä sinänsä välttämättä tarkoita, että ne olisivat immuuneja selvitysyrityksille.

Kotiniemenvaltio kertoo fooruminsa olevan hetken poissa käytöstä tietomurron takia. Palvelu luonnehtii tapahtumaa vakavaksi ilkivaltaiseksi tietomurroksi. Salasana kehotetaan vaihtamaan heti, jos sitä on käyttänyt muuallakin verkossa.

Cert-fi:llä ei ole tietoa, että murroissa haltuun saatuja tietoja olisi julkaistu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Malesia kutsui Pohjois-Korean suurlähettilään kuultavaksi – maan edustaja määrättiin Pjongjangista takaisin kotimaahan

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Sastamalan kuolonkolarin 17-vuotiaita muistettiin suruhartaudessa ja nuorisotalolla – ”Kaikki ovat pää alhaalla”

    8. 8

      Maria Veitola mykistyy Saara Aallon prinsessamaailmasta: ”Onko Saara minkä asteen hörhö”

    9. 9

      Marco Bjurström arvioi Tanssii tähtien kanssa -parit – ”Huikea pari, jonka läsnäolo oli poikkeuksellisen vakuuttavaa”

    10. 10

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    2. 2

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    3. 3

      Riipaiseva video: Mies kosi tyttöystäväänsä täydessä ostoskeskuksessa – romanttinen ele päättyi järkyttävään nöyryytykseen

    4. 4

      Bill Gates varoittaa: Tähän uhkaan ihmiskunta ei ole varautunut riittävästi, kymmenien miljoonien henki vaarassa

    5. 5

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    6. 6

      Poliisi IS:lle: Tila-auto törmäsi ilmeisesti tahallaan, teinien mopoauto kohteeksi sattumalta

    7. 7

      Kari, 69, sai tylyn päätöksen ajokortista – näin hän ratkaisi asian edukseen

    8. 8

      Poliisi epäilee henkirikosta – teinityttö ja -poika kuolivat nokkakolarissa Sastamalassa

    9. 9

      Poliisi epäilee: Mies yritti tappaa vaimonsa Kittilän Levillä – pariskunta ilmeisesti lomamatkalla

    10. 10

      Expressen: Tästäkö Trumpin Ruotsin-viittauksessa oli kyse?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

    2. 2

      Takavuosien seksisymboli Outi Alanen 50 vuotta – katosi tv:stä eikä saa näyttelijän töitä: ”En kuulu hyvä veli -verkostoon”

    3. 3

      Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

    4. 4

      Kauniin naisen tavallisen näköisestä Instagram-kuvasta yllättäen nettihitti: ”Kaikkien aikojen traagisin otos”

    5. 5

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    6. 6

      Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

    7. 7

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    8. 8

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    9. 9

      Jasse-vauva lakkasi hengittämästä, isä ei epäröinyt hetkeäkään – ”Hän rakasti meidän pojan henkiin”

    10. 10

      Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Patrik Laine tulikuumassa vireessä – nyt jäi Ovetshkin taakse

    2. 2

      Valkoinen talo selitti Trumpin Ruotsi-lausuntoa: Presidentti ei viitannut mihinkään erityiseen tapahtumaan

    3. 3

      Epävarma ajo moottoritiellä herätti huomiota – teräskuormaa kuljettanut mies puhalsi 2,1 promillea

    4. 4

      Kirsi Alm-Siiran muodokkaat sääret villitsivät Helena-Ahti Hallbergin: ”Vau, mitkä kintut sulla on!”

    5. 5

      Malesia kutsui Pohjois-Korean suurlähettilään kuultavaksi – maan edustaja määrättiin Pjongjangista takaisin kotimaahan

    6. Näytä lisää