Digitoday

Valikko

Näyttö kaareutuu Samsungin älypuhelimessa

Mitä televisiot ensin, sitä kännykät perässä. Samsung lupaa myöhemmin syksyllä myyntiin puhelimen, jossa on kaareva näyttö.

Korealainen, kaarevan television jo esitellyt Samsung Electronics kaavailee vastaavaa älypuhelinta yhtiön kotimarkkinoille.

– Aiomme esitellä kaarevanäyttöisen älypuhelimen Etelä-Koreassa lokakuussa, Samsungin matkapuhelinten markkinointijohtaja D.J. Lee sanoi Reutersin mukaan. Lee puhui keskiviikkona Galaxy Note 3 -älypuhelimen julkistustilaisuudessa Soulissa.

Mutta vieläkään ei ole varmuutta, onko kyseessä varsinaisesti taipuva näyttö, jollaista Samsugilta ja muilta matkapuhelinvalmistajilta, kuten Nokialta ja Applelta, on odotettu jo pitkään. Reutersin uutisen rivien välistä voi lukea, että ei taida olla. Uutistoimisto katsoo kaarevien näyttöjen olevan varhainen vaihe näyttöjen kehittyessä taipuviksi tai taitettaviksi.

Samsung esitteli taipuvaa prototyyppinäyttöä tammikuussa. Yhtiö oli aikanaan lupaillut joustavaa näyttöä jo vuodelle 2012. Äskettäin Samsung julkaisi älykellonsa, jossa ei ole taipuvaa näyttöä.

Taipuvat näytöt ovat yksi matkapuhelinalan kiinnostavimmista uutuuksista. Mikäli myös matkapuhelinten muut komponentit saadaan joustaviksi, on koko teollisuus astumassa aivan uudelle aikakaudelle, joka voi mullistaa laitteiden muotoilun ja käytettävyyden.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    6. 6

      Linnan upea kuningatar! Muistatko nämä Jenni Haukion Linnan juhlien tyylit?

    7. 7

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    8. 8

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    9. 9

      Kolmivuotias lyö ja häiriköi päiväkodissa – mikä neuvoksi? Psykologi: ”Syrjäytyminen on jo alkanut”

    10. 10

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

    2. 2

      SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

    3. 3

      Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

    4. 4

      Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

    5. 5

      Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

    6. 6

      5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

    7. 7

      Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

    8. 8

      Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

    9. 9

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    10. 10

      Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    3. 3

      7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

    4. 4

      Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

    5. 5

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    6. 6

      Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

    9. 9

      Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

    10. 10

      Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Cheryl, 3, siepattiin uimarannalta 46 vuotta sitten – Australian poliisi uskoo tehneensä merkittävän läpimurron tapauksen tutkinnassa

    2. 2

      NYT: Donald Trumpin valitsijamies ei aio antaa ääntään Trumpille – ”Seuraavan presidentin valintaa ei ole vielä tehty”

    3. 3

      Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

    4. 4

      Erja-vaimon reaktio Toni Vilanderin Ferrarin kyydissä on näkemisen arvoinen – ”Tän jälkeen sä et aja enää yhtään kisaa!”

    5. 5

      Verta oksentavalle potilaalle ei tehty vatsatähystystä, kuoli sairaalaan – käräjäoikeus antoi tuomion

    6. Näytä lisää