Digitoday

Valikko

Lauri kruisaili USA:n armeijan tietojärjestelmissä - luovutus uhkaa

Britannian poliisi pidätti perjantaina brittiläis-suomalaisen miehen hakkeroinnista amerikkalaisviranomaisten nostettua syytteen häntä vastaan New Jerseyssä.

Lauri Love, jonka äiti on suomalainen, on saanut suurta huomiota brittimediassa. Se on raportoinut hänen opiskeluistaan, aktivistitoiminnasta occupy-liikkeessa, hänen vanhemmistaan ja kotikylästään.Hakkerin mediapidätys sattuu erittäin otolliseen aikaan Yhdysvaltain hallitukselle, joka yrittää väistellä sitä kohti satavia Euroopan maiden vakoilusyytöksiä samaan aikaan kun sen pitäisi neuvotella kauppasuhteista EU:n kanssa.

Love joutuu vastaamaan kahteen hakkerointisyytteeseen, mutta amerikkalaisviranomaisten levittämien tietojen mukaan hän on tunkeutunut tuhansiin tietoverkkoihin, joista osa kuuluu Yhdysvaltain armeijalle ja maan avaruushallinnolle Nasalle.

Tunkeutumisten väitetään aiheuttaneen mittavia taloudellisia vahinkoja.

Yksi syytteistä koskee tunkeutumista Yhdysvaltain liittovaltion viraston tietokoneeseen ja toinen kuulumista tunkeutumista suunnitelleeseen salaliittoon.

Helsingin Sanomien mukaan epäilty suoritti siviilipalveluksen Suomessa.

28-vuotiaan Loven väitetään varastaneen ja yrittäneen varastaa luottamuksellista tietoa. Suffolkin alueella vanhempiensa kanssa mies asuvaa oli syyttäjien mukaan yhdessä nimeämättömien chattikumppaniensa kanssa suunnitellut tunkeutumisia ja keskustellut niistä. Kaksi kumppaneista on kotoisin Australiasta tai sen lähistöltä ja yksi Ruotsista.

Chattikeskustelun mukaan Love sanoi kaapanneensa henkilötietoja, jotka mahdollistavat täydellisen identiteettivarkauden.

Amerikkalaisen syyttäjän mukaan Love tunkeutui Yhdysvaltain armeijan, ohjuspuolustusjärjestelmän, ympäristönsuojeluviraston ja Nasan järjestelmiin viime vuoden lokakuun ja tämän kuun välillä.

Lovea vastaan ei ole nostettu syytteitä Britanniassa ja hänet on laskettu vapaaksi takuita vastaan ensi helmikuuhun saakka.

Lovea vastaan nostettu syyte näyttää paljolti perustuvan pikaviestipalveluista kaapattuihin keskusteluihin ryhmän muiden jäsenten kanssa. New Jerseyn piirisyyttäjän antamien tietojen mukaan häntä kuvataan taitavaksi ja ahkeraksi hakkeriksi.

Syytetyn isä toimii pappina ja äiti opettajana vankilassa, jonka lähellä perhe asuu, kirjoitti The Guardian.

Daily Mail onnistui saamaan tavoittamaan Loven, joka sanoi:

– En voi sanoa mitään juuri. Pääsin juuri tänään kotiin valtion päämajasta. Isäni on sairas ja molemmat vanhempani työskentelevät vankilassa, joten ei olisi reilua heitä kohtaan puhua siitä mitä juuri nyt on tapahtumassa.

Chattikeskusteluista piirtyy kuva tyypillisestä mainetta etsivästä hakkeritoiminnasta. Yhdessä viestissä suunnitellaan, kuinka hyökkäyksestä kerrotaan niin, että se vierii aamu-uutisten mukana Yhdysvalloissa ja leviää Eurooppaan iltapäivällä ja illalla.

Amerikkalaissyytteistä voidaan tuomita kymmen vuoden vankilatuomioon. Sitä ennen Britannian pitäisi kuitenkin luovuttaa hänet Yhdysvaltoihin. Luovutus ei ole automaattinen kuten vuosia jatkunut Gary McKinnonin tapaus osoittaa.

Yhdysvallat ja Britannia tekivät vuonna 2005 sopimuksen, jonka mukaan Yhdysvallat voi pyytää epäillyn luovuttamista Britanniasta ilman, että esittää lujia todisteita syyllisyydestä.

Tiistaina Gary McKinnonin ja toisen luovutustaistelun voittaneen miehen Richard O'Dwyerin äidit tulivat julkisuuteen syyttäen amerikkalaisten käyvän nuorien brittinörttien kimppuun, koska brittiviranomaiset ovat valmiita luovuttamaan heidät helposti, The Guardian raportoi. O'Dwyeria syytettiin tekijänoikeuslakien rikkomisesta.

Brittimediassa tapaus on ollut laajasti esillä. Muun muassa  Daily Mail on koonnut naapurien kommentteja Lovesta ja hänen pidätyksestään.

  • hakkerointisyyte

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    4. 4

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    5. 5

      IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

    6. 6

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    7. 7

      IS selvitti: Tällainen on venäläinen eliittiprikaati Suomen rajan pinnassa – kyky yllätysiskuihin

    8. 8

      Lehdet tyrmäsivät tosi-tv-kaunottaren arveluttavan gaalamekon – leopardiasu paljasti arkiset alushousut

    9. 9

      Krista Pärmäkoski asetettiin mahdottomaan tilanteeseen – ”Veikö johto varman mitalin?”

    10. 10

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    3. 3

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    4. 4

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    5. 5

      Näitä tuotteita Suomen vaarallisimmat vangit himoitsevat selleihinsä Riihimäen vankilan omasta kaupasta

    6. 6

      Video: Kajaanin hyppyrimäki räjähti näyttävästi

    7. 7

      Tv-tähden sekava käytös ihmetytti aamu-tv:ssä – oliko muoti-idoli humalassa? Syljeskeli ja selasi puhelintaan, somekansa äimistyi

    8. 8

      Tuskien taival: Kohutun Adrian Solanon MM-hiihto alkoi karmealla tavalla – matka jäi lopulta kesken

    9. 9

      Tässä ovat leiskuvat Temptation Island -sinkkunaiset! Kaudella mukana tuttuja kasvoja

    10. 10

      Anu Saagim vastaa Veitola-kohuun – kuittaa asian suorasanaisesti: ”Ihmisellä on heikko itsetunto”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    3. 3

      54-vuotias mies voitti miljoona euroa Veikkauksen nettipelistä – soitti äidille ja anopille: ”Molemmat nauroivat katketakseen”

    4. 4

      Maria Veitola järkyttyi rumaksi haukkumisesta – nyt kommentoi Anu Saagimin kohuhaastattelun tehnyt toimittaja

    5. 5

      IS tapasi lottomiljonäärin saunassa: ”Vanhoista ystävistä on jäljellä enää kourallinen” – entiset naisystävät soittelevat

    6. Näytä lisää