Digitoday

Valikko

Kiina laskeutui Kuuhun – väittää uutistoimisto

Kiina sanoo miehittämättömän luotaimensa laskeutuneen onnistuneesti Kuuhun, mutta todisteet ovat vielä vähissä.

Kiinan virallinen uutistoimisto Xinhua toimitti odotetut uutiset Chang'e-3-aluksen laskeutumisesta kuuhun. Lauantainen lasku Maan kiertolaisen pinnalle oli onnistunut, Xinhua väittää.

Oletettu laskeutuminen tapahtui kello 15:n jälkeen Suomen aikaa, kun aluksen tietokone oli etsinyt pinnalta turvallisen aukeaman. Kiina olisi onnistuessaan kolmas maa Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton jälkeen, joka on laskeutunut pehmeästi kuuhun.

Laskeutuminen on tehtävän kaikista haastavin vaihe, joten sen onnistumisesta kaipaisi vähän enemmän todisteita. Esimerkiksi valokuvat kuun pinnalta näyttävät vielä puuttuvan. Tosin sen voi selittää se, että aluksen toimittama Yutu-mönkijä ei ole vielä saattanut aloittaa toimintaansa.

Mutta Xinhuan uskottavuus on kyseenalainen. Uutistoimiston maine kärsi vakavan takaiskun viisi vuotta sitten, kun se julisti aiemman avaruustehtävän onnistuneeksi ennen kuin se oli edes alkanut.

Jos laskeutuminen onnistui, Kiinan luulisi toitottavan sitä valokuvin heti, kun se on mahdollista. Tapahtumaa kun pidetään merkkinä uudesta avaruuskilvasta, jossa Yhdysvallat on monien mielestä nyt altavastaajana.

Mutta Xinhuan uutisessa painotetaan kaikkea muuta kuin poliittisia motiiveja. Kiinan kuuohjelman korkea johtaja Sun Huixia vakuuttaa, että kilpajuoksun sijaan ihmiskunnan paluu kuuhun pohjautuu tällä kertaa "enemmän uteliaisuuteen ja tutkimukseen". Hänen mukaansa Kiinan ambitiot ovat rauhanomaisia.

Päivitys: Laskeutumisesta on saatavilla kuva, jossa Chang'e 3 näyttää olevan kuun pinnalla. Lisäksi televisiossa on näytetty laskeutumista ilmeisesti juhlivaa tehtävätiimiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

    7. 7

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    8. 8

      Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

    9. 9

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    10. 10

      Suomalaistenkin suosimassa meksikolaisessa lomakohteessa yökerhoammuskelu – useita kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    4. 4

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    5. 5

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    6. 6

      Suomalaisten suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    7. 7

      Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta niin paljon kuin haluat – hinta 69 euroa/kk!

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    2. 2

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    3. 3

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    4. 4

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. Näytä lisää