Digitoday

Valikko

Kipakkaa kritiikkiä tekijänoikeusaloitteelle: "Kauppatavaran sosialisointia"

Onko Järkeä tekijänoikeuslakiin -kansalaisaloite sosialismin asialla? Freelance-journalistien puheenjohtaja Heikki Jokinen pelkää alan yrittäjien ansioiden puolesta.
Tekijänoikeuksiin perehtynyt toimittaja Heikki Jokinen on myös Euroopan journalistiliiton EFJ:n tekijänoikeustyöryhmän jäsen. Hänen mukaansa ”Järkeä tekijänoikeuslakiin” -aloite johtaisi toteutuessaan täsmälleen päinvastaisiin tuloksiin kuin mitä sen kampanjassa väitettiin.

– Ennen vanhaan puhuttiin sosialisoinnista. Onhan se mahtava saavutus aloitteen laatineilta Turre Legalin lakimiehiltä, että he ovat saaneet kokoomus- ja vasemmistonuoret yhdessä mukaan vaatimaan media-alan tekijöiden ja yrittäjien kauppatavaran sosialisointia valtiolle, Heikki Jokinen sanoo MB-lehden (MB 2/2014) haastattelussa.

Aloitteessa haluttaisiin muun muassa lakkauttaa opetuskäytön korvaukset muilta kuin opetus- ja tutkimustarkoituksiin tehdyiltä teoksilta. Rajanveto olisi käytännössä hankalaa. Kopioston arvion mukaan tämä olisi kahdeksan miljoonan euron menetys luovan työn tekijöille ja samalla tulonsiirto valtiolle ja kunnille.

Nykyisessä julkisen talouden tilanteessa vaihtoehto voi silti olla jopa valtiolle houkutteleva. Jokisen mukaan vastaava päätös on aikaisemmin jo tehty Kanadassa.

– Tekijänoikeusjärjestöt ajettiin siellä käytännössä alas. Suurin paradoksi on, että Google tarjoutui sen jälkeen toimittamaan kouluille opetusmateriaalia ilmaiseksi. Onko tämä se suunta, johon me haluamme mennä?

Kansalaisaloite uudeksi tekijänoikeuslaiksi pääsi eduskunnan käsittelyyn kerättyään vaadittavat yli 50 000 kannattajaa kovalla kampanjalla viime tingassa.

– Aloite on tulostettuna 17 sivua lakipykäliä. Kovin moni allekirjoittaja tuskin on koko tekstiä lukenut saati ymmärtänyt. Eräs luovan työn tekijä tunnusti, että häntä nolotti jälkeenpäin, kun hän tajusi aloitteen sisällön, Heikki Jokinen sanoo.

Myös monet muusikot ovat älähtäneet lakialoitteen vaikutuksista. Oleellisia muutosesityksiä ovat laillisen lähteen vaatimuksen poistaminen ja ilman ansiotarkoitusta tehtävän piratismin rangaistavuuden poistaminen.

– Käytännössä tämä laillistaisi verkkopiratismin ja vapauttaisi piraattipalvelujen ylläpitäjät vastuusta. Vaikka joku pyörittäisi maan suurinta piraattisivustoa, ei siitä seuraisi korvausvelvollisuutta, mikäli käyttäjät lataavat teokset palvelimelle itse. Huikea liikeidea: otetaan ilmaiseksi ja myydään rahalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    2. 2

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    5. 5

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    6. 6

      Äidin riipaiseva kertomus Sipoon Sanomissa poikansa kiusaamisesta: lyöty ja virtsattu päälle

    7. 7

      Me Naiset: Maria Veitolan unelma-asunto remontoitiin väärin – sairastelukierre ja jättimäinen lasku

    8. 8

      Martina Aitolehti Annalle: ”Stefan hyvittelee riitojamme rahalla – saan sen, mitä pyydän”

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    11. Näytä lisää

      Tänään tv:ssä: Pihla Viitala täysin alastomana Hollywood-debyyttissään: ”En saanut silmiäni irti hänestä”

    4. 4

      Yle paljasti jo: Autovero pois – ajoneuvo- ja polttoaineveroja lasketaan

    5. 5

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    6. 6

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    7. 7

      Juopuneet suomalaiskaverukset lensivät ulos baarista juuri ennen ammuskelua – pelastuivat verilöylyltä

    8. 8

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    9. 9

      Miss Plus Size -kisan kurvikuningatar Marjaana, 34: Tällä hekumallisella kuvalla houkuttelin mieheni kiireesti kotiin iltariennoista

    10. 10

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    2. 2

      Uusi linjaus vei keihäsmestari Ruuskaselta 24 000 euroa – ”Antti on erittäin ärtynyt”

    3. 3

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    4. 4

      Me Naiset: Arki kaksosvauvojen kanssa kaatoi Erja Lyytisen 17 vuoden liiton – eivät noudattaneet kasvatusoppeja

    5. 5

      Ilkka: Näin Jari-Matti Latvala kertoi Maisa Torpasta äidilleen: ”Toivon, että et harmistu”

    6. Näytä lisää