Digitoday

Valikko

Tosirakkautta? Yhä useampi jakaa salasanat

Kaksi kolmesta avioparista ja vakiintuneessa parisuhteessa elävästä jakaa verkkopalvelun salasanan kumppaninsa kanssa, selviää Pew Research Centerin tekemästä tutkimuksesta.
Jopa 67 prosenttia avioliitossa tai vakituisessa parisuhteessa elävistä on jakanut yhden tai useamman verkkopalvelun tunnukset puolisonsa tai kumppaninsa kanssa, selviää yhdysvaltalaisen Pew Research Centerin tekemästä tutkimuksesta.

Internetiä käyttävistä pariskunnista 27 prosentilla on yhteinen sähköpostitili kumppaninsa kanssa. Yhteinen tili yhteisöpalveluissa kuten Facebookissa on 11 prosentilla vastanneista pariskunnista.

Verkkopalvelujen jakaminen kumppanin kanssa on yleistä yli kymmenen vuotta yhdessä olleilla pariskunnilla kuin sitä nuoremmilla. Pew Research Centerin arvion mukaan tämä voi johtua vastaajien iästä, sillä iäkkäämmät saattavat aloittaa verkkopalvelujen käytön yhdessä.

Tutkimuskeskus tutki netin käytön lisäksi myös tekstittelyä. Neljäsosa pariskunnista oli lähettänyt toisilleen tekstiviestejä ollessaan yhdessä kotona. 

Yhdeksän prosenttia aikuisista oli lähettänyt puhelimella itsestään kuvan alastomana tai lähes alastomana, ja 20 prosenttia sanoi vastaanottaneensa tällaisen kuvan tutultaan. Kolme prosenttia kertoi välittäneensä saamansa kuvan eteenpäin jollekulle.

Tekniikka erottaa ja yhdistää varsinkin nuoria. Tutkimuksen mukaan neljäsosa arveli, että kumppanin matkapuhelin oli häirinnyt yhdessä vietettyä aikaa. Sen sijaan 41 prosenttia 18–29 vuotiaista vakavissa suhteissa ilmoitti, että verkko- tai teksiviestikeskustelut olivat lähentäneet heitä kumppanin kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. 6

      Venezuelan kohuhiihtäjä lahjoittaa tuhat euroa Mari Laukkaselle – näin suomalainen kommentoi yllätysuutista

    7. 7

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    8. 8

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    9. 9

      Kai se on uskottava: Perinteinen mutsilook on nyt kuuminta hottia

    10. 10

      Suosikkijuontaja Tuija Pehkoselta avoin kirjoitus vartalostaan – säästi rahaa silikonirintoihin: ”Puristelin rintojani muhkeammiksi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    2. 2

      Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

    3. 3

      Hyvinkään poliisiasemalle saapui ahdistunut aviomies – elintasokulissin takaa alkoi paljastua karu totuus

    4. 4

      Onko tässä totuus Mäkäräisen poisjäännistä Lahden MM-kisoista? ”Kaikki, mitä Otepäässä tulkitsin Reijon olemuksesta ja puheista, viittasi siihen”

    5. 5

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    9. 9

      ”Inhoan tätä elämää, voisinpa vain antaa lapset pois”

    10. 10

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    3. 3

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    6. 6

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    9. 9

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    10. 10

      Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – kaksi rekkaa poikittain, mukana myös henkilöautoja

    2. 2

      Tullin rakastettu huumekoira Dani tassutteli eläkkeelle – teki vielä viimeisenä työpäivänään löydön

    3. 3

      Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

    4. 4

      Pariskunta ei arvannut, mihin lähti paritalon puolikkaan ostaessaan – piina vei oikeuteen seitsemän kertaa

    5. 5

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    6. Näytä lisää