Digitoday

Valikko

Mt. Goxin vetäjä antoi kuulua itsestään – lyhyesti

Mt. Goxin vetäjän vakuuttelut jättivät jälkeensä paljon avoimia kysymyksiä.
Suuri japanilainen bitcoin-kauppapaikka Mt. Gox lopetti toimintansa ainakin toistaiseksi jätettyään jo aiemmin käyttäjänsä vaille mahdollisuutta saada virtuaalivaluuttansa palvelusta ulos.

Koko verkkosivusto katosi aiemmin tällä viikolla, mutta keskiviikkona sivut avautuivat sen verran, että niillä julkaistiin viesti pääjohtajalta Mark Karpelèsilta.

– Hyvät asiakkaat: Koska Mt. Goxia ja sen tulevaisuutta spekuloidaan paljon, haluan käyttää tilaisuuden hyväksi ja vakuuttaa kaikille, että olen yhä Japanissa ja työskentelen hyvin ahkerasti erilaisten osapuolten tuella löytääkseni ratkaisun viimeaikaisiin ongelmiin, Karpelès kirjoittaa.

Mutta johtaja jätti yhä hämäräksi, mistä ongelmista oikein on kysymys tai keitä nämä "osapuolet" ovat. Palvelu itse puhui alun perin jonkinlaisesta teknisestä bugista, mutta toisten tietojen mukaan pörssi olisi ryöstetty. Karpelès ei antanut minkäänlaista osviittaa, onko asiakkailla toiveita saada rahojaan joskus takaisin.

Johtaja pyysi lopettamaan kysymysten esittämisen Mt. Goxin henkilökunnalle, koska heitä on ohjeistettu olemaan vastaamatta. Karpelès sanoo, että palvelun tilanteesta kerrotaan lisää verkkosivujen kautta, mutta hän ei antanut tähänkään mitään aikataulua.

Sillä välin japanilaisten viranomaisten on kerrottu alkaneen tutkia Mt. Goxin sulkeutumista. Lisäksi muut maailman bitcoin-pörssit ovat pyrkineet ottamaan etäisyyttä Mt. Goxin sotkuista pitääkseen yllä uskoa bitcoin-valuuttaan sinänsä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Päivän ensimmäinen kuva Donald Trumpista – Melania-vaimo otti Jackie Kennedyn tyylin

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – Trump saapui Valkoiseen taloon

    4. 4

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      BMW roihusi Jyväskyläntiellä – ohiajajat ikuistivat liekkimeren

    7. 7

      Sarjahukuttaja edelleen kateissa – poliisi: Saattaa liikkua punaisella Volvo V40:llä

    8. 8

      Suomessa kadonnut yli 4  000 turvapaikanhakijaa – maahan jääneistä ei tietoa

    9. 9

      Sipilä kehuu Bernerin visiota: ”Tämä on uutta poliittista kulttuuria – rohkeaa ja avointa”

    10. 10

      SM-liigapelaaja karjui rasistisesti ja seksistisesti livelähetyksessä – kohun aiheuttaja sai nuhteet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Serbian seksikkäin laulaja Milica, 25, purskahti korsetistaan ulos kesken keikan – yleisö villiintyi

    3. 3

      Dramaattiset kuvat: Myrskypuuska romahdutti rakenteilla olleen, yli 100-neliöisen talon maan tasalle Kuopiossa

    4. 4

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. 6

      Naisen tappanut Melrose Place -tähti ensimmäisessä haastattelussa tuomionsa jälkeen – avautuu vankilan kauhuista

    7. 7

      Vuoden 2000 Renault Meganella ajava työtön Tommi, 36, kauhistui Bernerin suunnitelmasta: Valittava joko auto tai ruoka

    8. 8

      Mies oli kaljalla kavereidensa kanssa: Keksi ”nerokkaan” tavan huijata naiselleen olevansa omassa pedissään – ”Taas yksi syy olla luottamatta miehiin”

    9. 9

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    10. 10

      Kommentti: Käsittämätöntä toimintaa – Ampumahiihtoliitto alistui Kaisa Mäkäräisen vaatimuksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juo aamulla vettä tyhjään vatsaan – 8 mahtavaa vaikutusta

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    10. 10

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Uimapukumalli Chrissy Teigen jakoi rehellisen kuvan reisistään – miehet hämmentyivät: ”Olen katsonut tätä jo minuutin, ja...”

    2. 2

      Päivän ensimmäinen kuva Donald Trumpista – Melania-vaimo otti Jackie Kennedyn tyylin

    3. 3

      Suora lähetys juuri nyt: Vallanvaihto alkaa USA:ssa – Trump saapui Valkoiseen taloon

    4. 4

      Haapaveden tragedian sotaveteraani taisteli oikeudessa sairauskorvauksesta – ”Loppuun saakka terävä pää”

    5. 5

      Psykologi lataa: ADHD-tyyppisistä oireista suuri osa johtuu vanhemmuuden puutteesta

    6. Näytä lisää