Digitoday

Valikko

Päivitys pieleen, Twitter kaatui "useimmilta"

Palvelukatko ei kestänyt kauan, mutta koski sitäkin useampaa käyttäjää.
Mikroblogipalvelu Twitterillä ei ole ollut paras mahdollinen maaliskuu. Ensin palvelu nollasi vahingossa useiden käyttäjien salasanoja, ja tiistaina Twitter sai palvelunsa solmuun sekä tietokoneissa että mobiililaitteissa.

Kello 20.00 Suomen aikaa alkanut katko kosketti Twitterin statusblogin mukaan useimpia käyttäjiä. Twitterillä on oman arvionsa mukaan noin 240 miljoonaa aktiivista käyttäjää kuukaudessa.

Palvelu palasi linjoille noin 45 minuuttia myöhemmin. Syy häiriöön oli tekninen ja ilmeisesti Twitterin oma kömmähdys.

– Kesken suunnitellun päivityksen yhteen ydinpalveluistamme kohtasimme odottamattomia hankaluuksia, jotka estivät Twitterin useilta käyttäjiltä, Twitter selvittää blogissa. Twitter aloitti päivityksen perumisen hallitusti niin, ettei palvelun muiden osa-alueiden vakaus vaarantunut.

– Pyydämme anteeksi haittaa, Twitter sanoo kertomatta sen tarkemmin, mikä meni vikaan.

Katkon jäljiltä jää vellomaan yksi kysymys: Kun Twitteristä on tullut monelle se kanava, jonka kautta isot ja pienet asiat ilmoitetaan maailmalle, mitä käyttäjät tekivät, kun Twitterin kaatumisesta ei voinutkaan tviitata?

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    6. 6

      Heinäveden onnettomuus veti paikkakuntalaisen Jarin hiljaiseksi – ”Kuinka äkkiä elämä voi pysähtyä”

    7. 7

      Valkoisen talon kulisseissa täysi kaaos – keskeinen kysymys yhä vailla vastausta

    8. 8

      Muovimatto ja kolme muuta yllättävää asiaa, jotka saattavat aiheuttaa sisäilmaongelmia

    9. 9

      Naisten pikkuhousut yllättivät Ristomatti Hakolan kesken MM-finaalin – ”Ehdin lukea niissä olleen viestin”

    10. 10

      17-vuotiaan tytön julma surma järkyttää nuoria Nokialla – epäillyn tekijän maine tunnettiin kaupungilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

    2. 2

      Perhetragedia taustalla – MM-kisojen johtoon äkillinen muutos

    3. 3

      Suomalaismies aikoo miljonääriksi 500 päivässä – näin hän sen tekee

    4. 4

      Nämä kuitit kannattaa säästää – ”Silloin kuittien on löydyttävä”

    5. 5

      Lauri, 30, kertoo miksi pettää vaimoaan Tinder-naisten kanssa: ”En tunne minkäänlaista syyllisyyttä”

    6. 6

      Pelastajien kuvat kertovat lohduttomasta urakasta: 17-vuotias suomalaisnuori putosi Alpeilla jäärotkoon ja kuoli

    7. 7

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    8. 8

      Isisin seksiorjaksi joutunut kertoo hirvittävistä kokemuksistaan: ”Sama mies raiskasi minut joka päivä”

    9. 9

      Sulhanen tuomittiin brittikirjailijan murhasta – kirjailija oli keksinyt itse ruumiin piilopaikan

    10. 10

      ”Maailman täydellisin nainen” Kelly, 37, paljastaa luomukurvinsa kiusoittelevassa kylpykuvassa: ”Täydellinen tiimalasivartalo”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

    5. 5

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    6. 6

      Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

    7. 7

      Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

    8. 8

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Kommentti: Antti Ruuskasen mitaliseremonia MM-hiihdoissa oli farssi!

    2. 2

      Joukko tv-kanavia uhkaa pian pimentyä yli 1,5 miljoonassa kodissa

    3. 3

      Jenni, 24, on aseksuaali: ”Tavallaan toivon, että olisin edelleen neitsyt”

    4. 4

      Miss Thaimaan, 22, uskomaton muodonmuutos – ”nörtistä” kuoriutui 6 kuukaudessa upea kaunotar: ”En ole ikinä seurustellut”

    5. 5

      Hurja onnettomuus aura-auton takana Sievissä – poliisi: ”Olosuhteet erittäin haastavat”

    6. Näytä lisää