Digitoday

Valikko

Nasa haukkuu päättäjät: Miksi ette antaneet rahoja rakettiin?

Yhdysvaltain avaruushallinto esiintyy hyökkäävästi sekä Venäjää että Yhdysvaltain kongressia kohtaan julkisessa lausunnossaan.
Nasan edustajat ovat olleet aina kilvan kiittelemässä ja kehumassa venäläisiä jokaisen miehitetyn Sojuz-laukaisun jälkeen. Samaa hyvää henkeä on mahdotonta löytää Nasan virallisesta lausunnosta, joka vahvistaa suhteiden laajamittaisen jäädyttämisen Venäjään Krimin kriisin vuoksi.

Samaan lyhyehköön tekstiin Nasa onnistuu mahduttamaan myös Yhdysvaltain kongressin arvostelua. Nasalla ei ole ollut sukkulalentojen lopettamisen jälkeen kykyä lähettää ihmisiä avaruuteen ja se on pyrkinyt korvaamaan sukkulat ensi alkuun kaupallisten rakettiyritysten avulla.

– Nasa on täysin keskittynyt miehitettyjen avaruuslentojen laukaisujen palauttamiseen Amerikan maaperälle ja lopettamaan riippuvuutemme Venäjään avaruuteen pääsemisessä. Tämä on ollut Obaman hallinnon prioriteetti viimeiset viisi vuotta ja, jos suunnitelmamme olisi saanut täyden rahoituksen, olisimme palauttaneet amerikkalaisten avaruuslaukaisut – ja niiden tukemat työpaikat – Yhdysvaltoihin ensi vuonna, lausunnossa sanotaan.

Mutta kongressin hyväksymän alennetun rahoituksen vuoksi laukaisut Yhdysvaltain maaperältä näyttäisivät onnistuvan vasta vuonna 2017.

– Valinta on siinä, rahoitetaanko suunnitelmamme täydessä mitassaan vai jatketaanko miljoonien dollarien maksamista venäläisille. Se on niin yksinkertaista. Obaman hallinto valitsee sijoittamisen Amerikkaan – ja toivomme, että kongressi tekee samoin.

Nasa julkaisi lausuntonsa ilman sen tekijän tai tekijöiden nimiä. Hallinto korostaa myös, että yhteistyö Venäjän avaruushallinnon Roskosmosin kanssa jatkuu kansainvälisen avaruusaseman katkeamattoman ja turvallisen toiminnan ylläpitämiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    5. 5

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    6. 6

      Kaksoissurma Houtskarissa: Vartiolentolaivueen Super Puma -helikopteri vei poliisit tekopaikalle

    7. 7

      Guardianin tähtitoimittajalta IS:lle karu ennustus X Factor -finaalista: Näin Saara Aallon käy – yksi äänestäjäryhmä ratkaisee kaiken

    8. 8

      Kuningatar Silvia säihkyy Nobel-gaalassa muodikkaasti ”diskopallona” – kuin Jaana Pelkonen!

    9. 9

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    10. 10

      MM-välierällä todella dramaattinen loppu – Suomi finaaliin!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    2. 2

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    3. 3

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    4. 4

      Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

    5. 5

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    6. 6

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    7. 7

      Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

    8. 8

      Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

    9. 9

      Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      SM-liigavalmentaja poltti päreensä – maalivahti juoksi pukukoppiin kesken erän!

    2. 2

      Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

    3. 3

      Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

    4. 4

      Vuosaaren turma-asunnon naapuri kertoo traagisesta yöstä ja palon tutkinnasta: Kiuas kiinnosti poliisia

    5. 5

      Holmström pokkasi Nobelinsa kuninkaalta – Patti Smith unohti seremoniassa laulun sanat

    6. Näytä lisää