Digitoday

Valikko

Googlen bussit kiukuttavat: San Francisco oikeuteen

Aktivistien mukaan bussikokeilu kasvattaa kuilua hyvin palkattujen teknotyöläisten ja tavallisten duunarien välillä.

San Franciscon kaupunki ja piirikunta haastettiin käräjille pilottihankkeesta, missä alueen suurfirmojen linja-autot ovat saaneet käyttää julkisia pysäkkejä työmatkalaisten poimimiseksi ja jättämiseksi.

Uutistoimisto Reutersin mukaan kanteen takana on sekä liikenne- että asumisaktivisteja ja ammattiliitto. Niiden mukaan alempipalkkaiset työntekijät kärsivät Googlen, Facebookin ja muun muassa Yahoon busseista, jotka myös saastuttavat, vaarantavat jalankulkijoita ja tukkivat pysäkit julkiselta liikenteeltä.

Tosin edes aktivistien kannetta ajava lakimies ei väitä, etteikö joukkoliikenteen käyttäminen olisi sinänsä kannatettavaa työmatkalaisille.

– Työntekijöiden kuljettaminen töihin busseilla on hyvä asia, mutta sillä on vaikutuksensa. Haluamme kaupungin analysoivan, mikä se vaikutus on ja poistavan haittoja niin paljon kuin mahdollista, lakimies Richard Drury sanoo Reutersin mukaan.

San Franciscon puolitoistavuotinen pilotti sallii yksityisten bussien pysähtyä tavallisilla bussipysäkeillä yhden dollarin hintaan pysähdystä kohden päivässä. Hinta asetettiin tammikuussa, mutta se ei tyydyttänyt aktivisteja, jotka vaativat sakkoja tai vähintään raskaita käyttömaksuja työmatkabusseille.

Kaupungissa on nähty jopa protestoijien aiheuttamia tiesulkuja bussien häiritsemiseksi.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    2. 2

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    3. 3

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    4. 4

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. 6

      Muumit palaavat ruutuihin! Klassikkoäänet korvattu uusilla

    7. 7

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    8. 8

      Berner lähti ja jätti vastaamatta toimittajille – tietoa liikenneverkkoyhtiöstä vasta torstaina

    9. 9

      Yllättävä huhu: Tämänkö vuoksi Samsungin puhelimet räjähtivät?

    10. 10

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    2. 2

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    3. 3

      Kaisa Mäkäräinen nettosi viikonlopulta huipputilin

    4. 4

      Venäläisen sarjamurhaajan karmiva tarina: mahdollisesti kaikkien aikojen kolmanneksi raa'in henkirikossarja

    5. 5

      Enni Rukajärvi teki kovan päätöksen – ”Jossain menee jokaisella se raja”

    6. 6

      Suosikkikohteeseen laskeutuminen vaatii kapteenilta erityiskoulutuksen – 5 hurjaa kiitotietä

    7. 7

      Kuoleman kaivoksen sukellusturman uhri oli 56-vuotias viiden lapsen isä ja pappi

    8. 8

      Polttoainefirma repäisee upouudella mallilla: Tankkaa autoasi puolitoista vuotta kiinteällä kk-hinnalla

    9. 9

      ”Täysin luomusta” Antjesta, 22, tuli Instagram-tähti – pyrkii kurvikkailla kuvillaan Hollywoodiin

    10. 10

      Reserviläiset ryntäsivät siviilipalvelukseen – syynä puolustusvoimien lähettämä kirje

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teri Niitti, 43, on kuollut

    2. 2

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    3. 3

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    4. 4

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    5. 5

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    6. 6

      Huikea muutos: Playboy-mallin kasvoilta pestiin tv-ohjelmassa vahva meikkikerros – tyrmistyi lopputuloksesta

    7. 7

      Arto, 35, joutui väkisin mukaan perustulo­kokeiluun: ”Älyttömän huonot tunnelmat ”

    8. 8

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    9. 9

      Masennuksen huonosti tunnettu alatyyppi nakertaa vaivihkaa – onko sinulla kolme näistä oireista?

    10. 10

      Teri Niitti antoi syksyllä riipaisevan haastattelun Suomipopille – kertasi raskasta vuottaan: ”Mulle riittää, että olen pyytänyt anteeksi”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Vanhuksen epäillään ampuneen puolisonsa ja sitten itsensä Haapavedellä

    2. 2

      Amerikkalaiset opettelevat arktista sodankäyntiä Jääkäriprikaatissa – vaikeuksia suomalaisten perustaidossa

    3. 3

      Nyrkkitappelu helsinkiläisessä peruskoulussa – poliisi paikalle

    4. 4

      Manuela Bosco julkaisi harvinaisia yhteiskuvia perheestään – tyttären villi kampaus varastaa huomion

    5. 5

      Huomaatko piilossa olevan ihmishahmon 1880-luvun kuvassa? Vanha mysteeri hämmentää

    6. Näytä lisää