Digitoday

Valikko

Vahvat merkit ilmassa: Google tuo kamerat olohuoneeseen

Google silmäilee kotivalvontaan erikoistunutta kamerayritystä, kertovat huhut.

Googlen kotiautomaatioon keskittyvä Nest-yksikkö suunnittelee kotivalvontakamerakameroita valmistavan Dropcam-yrityksen ostamista.

Asiasta kertoo The Information -julkaisu, jonka mukaan Nestin seuraava liike tapahtuisi kotien turvallisuusbisneksessä.

Talouslehti Business Insider analysoi, että kauppa on vielä pahasti keskeneräinen eikä toteudu välttämättä ollenkaan. Silti neuvottelut antavat vahvoja suuntaviivoja siitä, mihin Google seuraavaksi pyrkii.

Dropcamin kamerat ovat kotivalvontalaitteita, joilla on pimeänäkökyky. 150 dollarin hintaiset kamerat tunnistavat liikkeen huoneessa ja lähettävät hälytyksen omistajansa älypuhelimeen. Nauhoituksia voi ajastaa ja jakaa muulle maailmalle. Lisämaksua vastaan kameran tallenteita säilytetään viikon ajan.

Dropcam on startup-yritys, joka on kerännyt rahoituskierroksillaan tähän asti vajaat 50 miljoonaa dollaria.

Termostaatteja ja palovaroittimia valmistava Nest Labs siirtyi Googlen osaksi yrityskaupassa tammikuussa. Yksikkö kärsi ison takaiskun viime viikolla, kun sen palovaroittimet määrättiin vedettäväksi takaisin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. 6

      Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

    7. 7

      Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      HS: Suomalainen tislaamo lähetti liian vahvaa tavaraa juhlaliköörikisaan – ”Peiliin on vain katsottava”

    10. 10

      Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

    2. 2

      Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

    3. 3

      Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

    4. 4

      Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

    5. 5

      Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

    6. 6

      Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

    7. 7

      Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

    8. 8

      Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

    9. 9

      Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

    10. 10

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

    2. 2

      Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

    3. 3

      WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

    4. 4

      Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

    5. 5

      Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

    6. 6

      Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

    7. 7

      Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

    8. 8

      Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

    9. 9

      Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

    10. 10

      Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Poliisioperaatio Kuhmossa päättyi – 40-vuotiaan miehen epäillään syyllistyneen räjähderikokseen

    2. 2

      Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

    3. 3

      Mies piti vaimoaan vankina Missourissa – postipakettiin kirjoitettu avunpyyntö pelasti

    4. 4

      Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

    5. 5

      Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

    6. Näytä lisää