Digitoday

Valikko

Tiedolta kesken jäänyt poliisihanke kilpailutetaan – "Tieto tervetullut kilpailuun"

Tieto yllättyi Vitja-järjestelmän ennakoitua suuremmasta räätälöinnin tarpeesta. Poliisin mukaan ongelmien taustalla oli puutteellinen sopimus.

Poliisi ja it-toimittaja Tieto kertoivat perjantaina järjestelmäsopimuksen purkamisesta. Kyse on Vitja-järjestelmästä, joka on saatu toistaiseksi käyttöön vain osittain. Koko Vitjan hinnaksi on arvioitu 25 miljoonaa euroa.

Tiedon mukaan haasteet johtuivat ennakoitua suuremmasta työmäärästä. Johtaja Satu Kiiskinen korostaa, että kiinteähintaisen projektin toiminnallisuusvaatimukset kasvoivat hankkeen aikana. Sen takia räätälöintitarpeet kasvoivat merkittävästi.

Kommentin perusteella mieleen tulee, osattiinko järjestelmätoimituksen sisällöstä ja vastuista sopia kunnolla ennen urakan aloittamista. Kiiskinen ei ota tähän suoraan kantaa, mutta sanoo:

– Jatkossa suhtaudumme kriittisemmin hankkeisiin, joissa on kiinteä hinta, kiinteä aikataulu ja joissa määrittelyt ovat epäselvät. Nyt poliisin kanssa yhteistyössä tehty päätös on paras myös meille.

Priorisointi vihjasi
vaikeuksista

Poliisitarkastaja Mika Pasanen ei oikein ymmärrä, miten Tieto olisi voinut yllättyä räätälöinnin määrästä.

– Sitä tässä ollaan ihmetelty kyllä.

Poliisitarkastajan mukaan vaikeudet johtuivat riittämättömästä määrittelystä hankkeen teknisen työn osalta. Dokumentaation laatua hän ei pitänyt tarpeeksi hyvänä.

Pasasen mukaan Tieto kertoi viime elokuussa, ettei se pysty toimittamaan Vitjaa aikataulussa, eli tämän vuoden alkuun mennessä. Alettiin myös puhua järjestelmän toimintojen priorisoinnista.

– Se alkoi indikoida, että kaikki ei ole kunnossa.

Mika Pasanen kiittää Tietoa asiallisen keskusteluyhteyden säilyttämisestä koko prosessin ajan. Sopimuksen purkaminen oli hänen mukaansa tilanteen huomioiden hyvä ratkaisu.

Vitja-hankkeesta on toteutettu kolmasosa. Tähän sisältyy muun muassa tuntomerkkijärjestelmä, joka otettiin käyttöön aiemmin tänä vuonna. Hankkeen loppu joudutaan nyt kilpailuttamaan uudestaan. Pasasen mukaan Tieto on tervetullut osallistumaan tarjouskilpailuun.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    6. 6

      Sami Jauhojärven viesti kohuhiihtäjä Emil Iversenille: ”Meillä lämpiää sauna joka ilta”

    7. 7

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    8. 8

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

    9. 9

      Marianne ja Jouni jättivät hyvät työt ja muuttivat kaupungista pikkukylälle – ”Tällä on ollut todella kallis hinta”

    10. 10

      Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

    2. 2

      Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

    3. 3

      Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

    4. 4

      Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

    5. 5

      Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

    6. 6

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    7. 7

      Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

    8. 8

      Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

    9. 9

      Nokia 3310 tekee paluun! Uudet Nokia-puhelimet pähkinänkuoressa: Neljä laitetta, poikkeuksellinen Android-ratkaisu

    10. 10

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

    2. 2

      Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

    3. 3

      Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

    4. 4

      Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

    5. 5

      Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

    6. 6

      Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

    7. 7

      Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

    8. 8

      4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

    9. 9

      Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

    10. 10

      Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

    3. 3

      ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

    4. 4

      Poliisilla uusi tieto kadonneesta 33-vuotiaasta Harrysta – vihjeitä kaivataan yhä

    5. 5

      ”Kyllä, olen suomalainen Oscar-voittaja” – Tommi teki Oscar-palkitun elokuvan erikoistehosteita

    6. Näytä lisää