Digitoday

Valikko

Steve Ballmer tehtaili Windowsin ensimmäisen sinisen kuolemanruudun

Microsoftin entinen toimitusjohtaja Steve Ballmer ehti tehdä 30-vuotisen MS-uransa aikana muutakin kuin hyppiä ja elehtiä lavalla.

Steve Ballmer on värikäs persoona, jonka useimmat muistavat piinkovana bisnesmiehenä, rähjäävänä suurisuuna ja myöhemmistä seikkailuistaan koripallon ja akateemisen uran parissa.

Ballmer oli ennen toimitusjohtaja-aikojaan kädet syvällä savessa Windows-kehitystyössä. Windowsin alkuperäisen sinisen kuolemanruudun teksti on Ballmerin keksintöä.

Microsoft kertoo The Old New Thing -blogissaan Ballmerin kehittäneen ensimmäisen, 16-bittisen Windowsin kuolemanruudun.

Tuolloin Ballmer toimi Microsoftin järjestelmäosaston pomona. Kun hänelle esiteltiin alkuperäinen sininen ruutu, hänen kerrotaan nyökänneen, mutta lisänneen ettei teksti hänen mielestään vaikuta tilanteeseen sopivalta.

Ballmerilta kysyttiin, mitä ruudussa sitten pitäisi lukea. Lopulta johtajan muotoilema teksti päätyi tuotantoon lähes sellaisenaan.

Silloinen sininen kuolemanruutu eroaa nykyisestä siinä, että käytössä ei ollut täydellinen moniajojärjestelmä. Kun ohjelma lakkasi toimimasta, saatiin sininen ruutu näkymään näppäinyhdistelmällä ctrl+alt+del.

Sama näppäinyhdistelmä on yhä käytössä, mutta nykyään sen käyttötarkoitus on toisenlainen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Poliisi tutkii: Nuorisojoukko pahoinpidellyt useita alaikäisiä Espoossa – kuvasivat teot videolle

    3. 3

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    6. 6

      Suomalaismiehet haluavat enemmän seksiä ja kärsivällisemmän kumppanin – kyselyn todellinen yllätys on hieman surullisempi

    7. 7

      Moni suomalainen kasaa nurkkiinsa liikaa roinaa – näitä hamstrataan eniten

    8. 8

      Reino Nordin kärysi poliisille huumeista, 3 epäiltyä rikosnimikettä – ”Pahoittelen perheelle aiheutettua häpeää”

    9. 9

      Video lumivyöryn alle jääneen italialaishotellin sisältä on karua katsottavaa – pelastajat saivat lohduttomia viestejä

    10. 10

      Trafi julkaisi laskurin: Näin liikenneuudistus vaikuttaa sinuun – osaisitko vastata kaikkiin kysymyksiin lonkalta?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi kuoli rekan pudottua moottoritieltä Lohjalla – erikoinen tapahtumaketju johti karmeaan turmaan

    2. 2

      Jaana, 54, sai Alkosta potkut pitkien kynsien takia: ”Tämän ikäiselle yksikätiselle naiselle ei töitä löydy”

    3. 3

      Pizzalähettiä odotti imatralaisen kodin ovella harvinaisen röyhkeä kohtelu – kolmen pizzan hinnaksi tuli lopulta yli 350 euroa

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Poliisi sai tuoreita vihjeitä sarjahukuttajasta – ”Etsintäkuulutettu on nähty aivan äsken”

    6. 6

      Axl Smith kirjoitti someen uhmakkaasti – uhrit ahdistuivat: ”Osa on kokenut uhkaavana”

    7. 7

      Taksikuski Heikki otti kyytiin rahattoman muistisairaan – kotoa löytyi salkku täynnä käteistä

    8. 8

      Tällainen on Bernerin esitys: Autot halpenevat, ajaminen kallistuu, mustia laatikoita ei tule...

    9. 9

      Tv:ssä piilotellun Minttu Räikkösen uskalias gaalatyyli julki – asun jujuna näyttävä kaula-aukko ja halkio

    10. 10

      Tästä kirjeestä perintäyhtiö yritti veloittaa 397 euroa – ”Maan tapa”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Madonna julkaisi haarovälikuvan – Piers Morgan: ”Oksensin aamupalani”

    2. 2

      Poliisi ampui miehen maaliskuussa – vainajan autosta löytyi kolkko kirje

    3. 3

      Valesotilas yritti huijata – Tiina vedättikin takaisin: ”Naurettiin ukkoni kanssa niin, että mahaan koski”

    4. 4

      Häikäisevän kaunis morsian! Mika Häkkinen ja Marketa pääsivät poroajelun kyytiin – suloiset lapset mukana

    5. 5

      Mikan ja Marketan rakkaustarina – saksalaislehti paljasti kaunottaren menneisyyden

    6. 6

      Perhe etsii vastausta kammottavaan kuvaan – mitä tai mikä ilmestyi yhtäkkiä yöllä kotipihalla otettuun valokuvaan?

    7. 7

      Nainen synnytti salaa vessassa – raskaudesta tietämättömät vanhemmat havahtuivat pamaukseen

    8. 8

      Kolme povekasta blondia: Natalie, 45, sekoitetaan jatkuvasti tyttäriinsä – erotatko kuvista kuka on äiti?

    9. 9

      Patrik Laineen sydän on puhdasta kultaa – vastasi pienen fanin kirjeeseen ikimuistoisella tavalla

    10. 10

      Suomalaisten kasvoilla näkyvä silmälasimalli on auttamattomasti out

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Edelleen kateissa oleva sarjahukuttaja oli palkittu karjatilallinen – sitten tapahtui jotakin

    2. 2

      Poliisi tutkii: Nuorisojoukko pahoinpidellyt useita alaikäisiä Espoossa – kuvasivat teot videolle

    3. 3

      Moottori: Trafin LIVE-laskurissa kaunistellaan autoilun kustannuksia – näin kalliiksi muuttuu ajaminen vuoden 2014 Skoda Octavialla

    4. 4

      HS: Hyväkuntoisen 48-vuotiaan naisen työnhaku tyssäsi 30-vuotiaan ylipainoisen miehen päätökseen

    5. 5

      Yhdeksän kohdan rautalankamalli – tätä liikenneuudistus toteutuessaan tarkoittaa

    6. Näytä lisää